POLIITTISEN KORREKTIUDEN KUKKASIA- KIRJOITUKSIA SANANVAPAUDESTA

KIRJASTA:

Poliittisen korrektiuden kukkasia- kirjoituksia sananvapaudesta esittelee joitakin ilmaisuvapauden loukkauksia ja kuvaa niiden kautta tarkemmin ”poliittisen korrektiuden” monenlaisia vaikutuksia yhteiskunnallisella tasolla. Useimmat kirjan esimerkit ovat Saksasta ja Britanniasta mutta osataan sitä muuallakin. Kirja kertoo tarkemmin, että keitä halutaan erityisesti suojella ja minkä takia.

KIRJOITTAJASTA:

Mika Sankari on 33- vuotias yhteiskuntakriitikko Hartolasta. Hän on kiinnostunut erityisesti väestötieteeseen ja sananvapauteen liittyvistä ilmiöistä. Mika on opiskellut mm. aluetiedettä Vaasan yliopistossa ja saksan kieltä ja kulttuuria Münchenin Ludwig-Maximilians-Universitätissä. Aika kuluu kirjoittamisen lisäksi keikkatöiden, lukemisen, tenniksen ja uinnin merkeissä.

KIRJAA SAATAVILLA HINTAAN 10 €/KPL


TILAUKSET mika.sankari at gmail.com tai 0405640750

UUTUUS NRO 1: KÄÄNNÖSPALVELU PÄIVYSTYSPERIAATTEELLA

Toiminta-ajatus: Ota yhteyttä minuun ja toimita tekstisi, niin saat sen takaisin suomennettuna jopa samana päivänä! Käännettävät kielet ovat saksa, englanti ja ruotsi. Veloitus 30 euroa/ sivu, 1 snt/suomenkielinen sana tai erikseen sovittava korvaus toimeksiannon perusteella. Erikoisalojani ovat yhteiskunnallinen , urheiluun ja ravintolatoimintaan liittyvä sekä kaupallinen sanasto.


UUTUUS NRO 2: KÄÄNNÖSPALVELU KESTOTILAUS-PERIAATTEELLA


Toiminta-ajatus: Haluaisitko syventää jonkin tietyn alan osaamistasi ja tiedät siihen liittyvän nettisivuston julkaisevan aiheesta uutisia? Ja kaipaisit jonkun kääntämään ne selvälle suomenkielelle? Esimerkkinä voidaan ajatella erilaisia ajankohtaisjulkaisuja saksalaisilla sivustoilla. Hinnoittelu menisi esimerkiksi seuraavasti: 5 euroa/uutinen tai kuukausitilaus(sis. 4 juttua) 15 euroa. Lisähintä 3 euroa uutista kohti.Tai sopimuksen mukaan.

Sunday, January 31, 2010

Totuus humanitäärisestä maahanmuutosta

Seuraavassa Homma-foorumilla kehitelty, erittäin ansiokas kalvosarja (ei-niin-toivottavaan) humanitääriseen maahanmuuttoon liittyen. Se etenee niin, että ensin esitellään myytti, joka kumotaan tilastojen vahvistamien faktojen avulla. Kannattaa katsoa ajatuksella läpi, sieltä paljastuu (asiaan perehtyneillekin) erittäin paljon mielenkiintoisia asioita. Tämän linkin kautta pääsee valitsemaan sekä Office- että OpenOffice version.

Saturday, January 30, 2010

Homma etenee

Käsikirjoitus alkaa olla viimeistelyvaiheessa, lopullinen totuus ilmestyy myöhemmin keväällä, luultavasti huhtikuun aikana. On vielä kuitenkin monen monta vaihetta edessä, ennen kuin kirja on kädessä. Hyvältä näyttää!

Thursday, January 28, 2010

Miksi Vanhanen erosi?

Eräs suosikkibloggaajistani, Octavius, osui oikeaan jo tasan kolme viikkoa sitten päivätyssä blogimerkinnässään:
"Matti Vanhanen ilmoitti kategorisesti 18.10.2009, että hänen asemansa on vahvempi kuin koskaan.
Ennen joulua Vanhanen ilmoitti jättävänsä Keskustan puheenjohtajuuden ja samalla pääministeriyden. Yllättävää tekoa pidettiin toimittajien analyyseissä yleisesti valtiomiesmäisenä ja pohdittiin Vanhasen jalkavaivojen luonnetta.
Viimein torstaina 7.1.2010 jalkavaivojen laatu alkoi paljastua. Se ei ollutkaan nivelrikko, silsa tai känsä, ei.
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) jättää poliisille tutkintapyynnön vuokra-asuntoja rakentavan ja tarjoavan Nuorisosäätiön osallistumisesta vaalityöhön.
Aiemmin oli tapahtunut seuraavaa (Vanhanen sai merkittävää taloudellista tukea Nuorisosäätiöltä ollessaan sen hallituksen puheenjohtaja):
Kaikkonen: – En tiedä jääväsikö sitten Vanhanen itsensä näissä hallituksen keskusteluissa.
Asiaahan on tivattu toistuvasti Vanhaselta joka ei suostu vastaamaan… Yksi miestoimittaja, kuulemma STT:stä, työnsi mikrofonin Vanhasen kasvojen eteen ja yritti moneen kertaan kovalla äänellä, kuulin ainakin kolme suoraa kysymystä, tiedustella Vanhasen roolia ja toimintaa Nuorisäätiön toiminnasta.
“Jääväsittekö itsenne, kun Nuorisäätiön hallitus päätti vaalirahoituksesta?”
Mitä teki Vanhanen kysymyksen kuultuaan? Joo, hän yritti edetä käytävällä, oli hieman hätääntyneen näköinen, mutta ei ollut kuulevinaan kolmeen kertaan esitettyä kysymystä. Sen sijaan hän kurotti kaulaansa ja poimi kauempana hänestä olevilta toimittajilta pari kolme muuta kysymystä , jotka koskivat helppoa tuppeensahaamis-asiaa. Noihin turvallisiin kysymyksiin hän vastasi helpottuneen oloisena muutamalla sannalla ja pääsi vihdoin etenemään hieman joutuisammin.
“Mutta jääväsittekö te…”
yritti STT:n mies vielä kerran huutaa pääministerin perään, mutta tuloksetta.
Ensimmäisenä herää kysymys siitä, mikä on suomalaisten politiikan toimittajien taso? Vain yksi ainoa toimittaja yritti. Siis vain yksi. 
Onko se taso jossain likakaivon pohjan ja kaatopaikan välillä? Vai alempana?
Hävettääkö?"
 Oiva esimerkki Suomen tiedotusvälineiden alennustilasta. Katsokaa vaikka, että kuinka paljon molemmat ip- lehdet kopipeistaavat juttunsa toisiltaan tai sitten kaikki toistavat rivissä STT:n juttuja papukaijojen lailla. Usein viiveet näkyvät esimerkiksi siinä, että kuinka jokin juttu ilmestyy Hommaan jo huomattavasti aiemmin kuin valtamediaan suuren yleisön luettavaksi. Kannattaa siis katsoa asioita ja niiden välisiä todellisia syy- seuraussuhteita. Myös kommentit ovat lukemisen arvoisia linkin kautta.


Wednesday, January 27, 2010

Vainojen uhrien muistopäivä

Tänään vietetään vainojen uhrien muistopäivää ja näyttäisi yhä edelleen siltä, että se on synonyymi vain juutalaisten joukkotuhon ja Auschwitzin kanssa. Ilmeisesti sitä varten se on alunperin nimettykin. Tämä holohölinä peittää kuitenkin alleen taas muitakin tärkeitä asioita. Muistutetaanpa muutamasta muustakin suuren mittaluokan vainosta viime vuosisadan puolelle rajattuna:

-venäläisten ja kommunismin uhrit sekä entisen Neuvostoliiton, että muun maailman alueella (mm. Lenin, Stalin, Mao, Pol Pot, Hoxha, Milosevic jne.)
-Jugoslavian hajoamissodan uhrit
-Ruandan kansanmurhan uhrit
-turkkilaisten suorittaman armenialaisten kansanmurhan uhrit
-Etelä-Afrikan apartheid ja lukuisat muut Afrikan jatkuvaluonteiset etniset kahakat (mm. Somalia, Nigeria)

Muistutuksena vaan, ettei totuus unohtuisi ja ettei natseista sittenkään ole KAIKEN pahan symboleiksi.

Monday, January 25, 2010

Walter Laqueur- Euroopan viimeiset päivät

Tuli juuri luettua mainio kirja. Yhdysvaltalainen Walter Laqueur kuvaa Euroopan vaiheita 2. maailmansodan päättymisen jälkeen ja piirtää oman  tulevaisuudenvisionsa tälle vuosisadalle. Kirja on erinomaisen suositeltavaa, kiihkotonta ja helppoa luettavaa kaikille Euroopan vaiheista kiinnostuneille. Asiaan vaikuttaa paljon sekin, että kirjoittaja on saksalaissyntyinen mutta on asunut vuosikymmeniä Yhdysvalloissa, joten hänen näkökulmansa aiheeseen on terveen ulkopuolinen. Laitetaan kirjan esittelyteksti, se kertoo tarkemmin, mistä on kyse:
Mitä tapahtuu, kun syntyvyyden lasku ja hallitsematon maahanmuutto kohtaavat? Euroopan viimeiset päivät tarkastelee sitä, miten massiivinen maahanmuuttajien tulva Aasiasta, Afrikasta ja Lähi-idästä on tuottanut Eurooppaan yhä kasvavan maahanmuuttajien joukon. Monet tämän kasvavan ihmisryhmän jäsenistä eivät ole mitenkään kiinnostuneita integroitumaan osaksi eurooppalaisia yhteiskuntia vaan käyttävät vain täysimääräisesti hyväkseen uusien kotimaidensa anteliaita, ilmaisia sosiaalipalveluja.Walter Laqueur on yksi huomattavimmista 1900-luvun Euroopan historian tutkijoista. Hän on tunnettu fasismia, terrorismia ja antisemitismiä käsittelevistä ylivertaisina pidetyistä tutkimuksistaan. Tässä teoksessa Laqueur kuvaa, miten suunnittelemattomat maahanmuuttopolitiikat ja välinpitämättömyys yhdessä sisäpoliittisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa ovat johtaneet maanosan laajuiseen identiteettiongelmaan. Maahanmuuttajaryhmien omaehtoinen gettoistuminen on aiheuttanut vakavaa sosiaalista ja poliittista jakaantumista sekä herättänyt syvää kaunaa ja muukalaisvastaisuutta syntyperäisten eurooppalaisten parissa. Ja mikä vielä pahempaa, massiivisesta nuorisotyöttömyydestä ja uskonnollisesta tai ideologisesta ylenkatseesta asuinmaata kohtaan seurannut laajalle levinnyt koulutuspoliittinen epäonnistuminen on synnyttänyt äärimmäistä väkivaltaa, jota on nähty esimerkiksi Lontoon ja Madridin pommi-iskuissa ja Pariisin mellakoissa.

Saturday, January 23, 2010

Väyrysestä puheenjohtaja?

Ensimmäisen kerran olin poliittisesti aktiivinen Joutsan lukion varjovaaleissa keväällä 1994. Silloin Paavo Väyrynen voitti ylivoimaisesti kaikki muut vastaehdokkaansa, myös tulevan presidentin Martti Ahtisaaren. Perikeskustalaisen kunnan kasvattina äänestin tietysti Paavoa. En muista enää, että kuinka kaukana tai lähellä Paavo oli toiselle kierrokselle pääsyä niissä oikeissa vaaleissa mutta se on jäänyt mieleeni, että hän syytti tappiostaan kovasti "mediapeliä". Käsittääkseni tuo termi jäi elämään hänen ansiostaan, sen jälkeen televisiossa jopa pyöri Peter Nymanin juontamana samanniminen ohjelma.

Näiden tapahtumien jälkeen mies vaikutti tekevän itselleen tyypillisen takinkäännön. Eduskunnassa kiihkeästi silloiseen Euroopan yhteisöön liittymistä vastustanut mies astui Brysselin koneeseen vuonna 1995 ja jatkoi kritiikkiään sieltä käsin. Hänhän piti kuuluisan jarrutuskeskustelun, jossa venytti eduskunnan päätöksentekoa (Suomessa harvinaisen neuvoa-antavan) kansanäänestyksen edellä. Tässä vaiheessa hän toimi niin väyrysmäisesti, että monet toivottivat hänelle oikein hyvää matkaa ja pitkää Pyrsselin reissua. Siellä hän ehtikin olla seuraavat 12 vuotta.

Väyrynen on varmasti monille poliitikon synonyymi härskiytensä ja kovaluontoisuutensa takia ja menneisyyden tapahtumia kaivetaan varmasti jälleen esille, vaikka nykypoliitikoilla ei toden totta ole rinnoissa röyhistämistä tässä suhteessa. Ajatellaanpa vaikka vaaleista, skandaaleista ja kuukaudesta toiseen kompuroinutta pian ex- puheenjohtaja Vanhastakin. Niihin verrattuna väyrystelyt (mm. jalasmökkijupakka, lentoemäntien nipistely, venäläisten liehittely) alkavat vaikuttaa hyvinkin viattomilta tapauksilta. Lausuntojensa perusteella hän vaikuttaa olevan hyvinkin Suomen-mielinen varsinkin halosten ja stubbien kaltaisten hölmöjen maailmanhalaajien rinnalla.

Paavo ei jätä kylmäksi, hänestä joko pitää tai sitten häntä vastustaa ankarasti, tähän on varmasti syynä hänen häpeilemätön pyrkyryytensä, joka huipentui eräällä tavalla viimeisten hallitusneuvottelujen alla, jolloin hän käytännössä kiristi itselleen ministerisalkun. Hän on toisaalta saanut kiitosta postinsa hyvästä hoitamisesta ja on varmasti hallituksen parhaimpia ministereitä tällä hetkellä. Loistava comeback mieheltä, joka oli jo unohtumassa! Erityisesti hän on kehittynyt mielestäni median kanssa, hän osaa jopa nauraa itselleen. Muistan hänet takavuosilta sellaisena kuin Paavo Arhinmäki on nyt, ei taatusti ylimääräisiä virnistyksiä irronnut.

Kun asetelmaa ei-keskustalaisena katselee, niin voisin väittää, että tämän hetken pelitilanteessa mahdollisuudet ovat hyvät. Kunta- ja hallintoministeri Mari Kiviniemestä ei ole ainakaan vielä saanut sellaista kuvaa, että hän saisi joukot taakseen ja voisi kuvitella, että hänen postinsa toimii tällä hetkellä häntä vastaan,  koska monet Keskustalle elintärkeät aluepoliittiset ratkaisut (mm. kuntaliitokset) ovat olleet kipeitä ratkaisuja ympäri Suomen. Parivaljakko Mika Lintilä ja Juha Rehula voisi tulla kyseeseen, mikäli vaalista tuleekin oikein tasainen. Tärkein ilmoitus puuttuu vielä: Mitä tekee Anneli Jäätteenmäki?

Eipä siis maailma(ni) kaatuisi Paavon valintaan, melkeinpä päinvastoin. On syytä muistaa, että pääministeriys saattaa kuitenkin jäädä puolivuotiseksi. Ammattitaitoa sen hoitamiseen jatkossakin Väyrysellä kyllä olisi ja sitä tarvitaan, koska vaikeat ratkaisut kaatuvat väkisin seuraavalle hallitukselle. Siihen myllytykseen tuskin olisi kenelläkään parempia valmiuksia. En tätä tehnyt sinänsä liikoja ylistääkseni, vaan kyllähän tässä paljastuu Suomen poliittisen kentän täydellinen kooman kaltainen tila, kun Paavo alkaa vaikuttaa järkevimmältä vaihtoehdolta johtoon. No kassotaan sit Lahdessa viimeistään.

Friday, January 22, 2010

Maahanmuuton todelliset kustannukset- Tanska

Tanska

Tällä hetkellä muslimien väestöosuus on Tanskassa noin seitsemän prosenttia mutta he kuluttavat valtiollisista sosiaalikustannuksista vuosi toisensa jälkeen noin 40 %. Pelkät immateriaaliset haitat eivät ole edes suoraan laskettavissa. Näihin voi laskea mm. vapauden ja demokratian vaarantumisen sekä yleisen rikollisuuden kasvun ja näistä muodostuvan uhkan kantaväestöä kohtaan.

Maahanmuuton kustannukset Tanskalle

Jo vuonna 2002 Daniel Pipes ja Lars Hedgaard päätyivät laskuissaan siihen tulokseen, että reilut 40 prosenttia maan sosiaalikuluista tärvääntyy maahanmuuttajien avustamiseen. Suurimmat tukiensaajaryhmät tulivat Somaliasta, Turkista, Libanonista, Pakistanista ja Irakista. Tämä tutkimus käsitteli aihetta poliittisesti erittäin epäkorrektilla tavalla, varsinkin ajankohdan (2002) vielä huomioiden. Nämä seuraavat havainnot ovat yleensä siirrettävissä lähes sellaisenaan sellaisiin länsimaihin, joihin on kohdistunut suurempaa muuttoa em. maista tai niiden kaltaisista maista ja /tai kulttuurista. Tutkijat löysivät seuraavia yhteisiä piirteitä muslimimaahanmuuttajista Tanskan kohdalla:

1. Joutuminen tanskalaisen sosiaaliturvan varaan

Tutkimuksen ilmestymisen aikaan maahanmuuttajat em. maista muodostivat n. neljän prosentin osuuden väestöstä ja kuluttivat osuuteensa nähden kymmenkertaisen siivun sosiaaliturvasta. Viimeisimpien tietojen mukaan heidän osuutensa olisi seitsemisen prosenttia ja voidaan olettaa että sosiaaliavun kustannukset jakautuvat kuten tuolloin, koska työllisyystilanne ei ole voinut ainakaan parantua viime aikoina. Tästä ei ole kuitenkaan esittää arviota tai lähdettä varmistukseksi.

2. Maahanmuuttajien rikollisuus

Maahanmuuttajat ovat yliedustettuina vuodesta toiseen rikostilastoissa lähestulkoon kaikissa rikostyypeissä. Erityisen näkyvää tämä on raiskausten kohdalla, jossa on vielä huomioitava erikseen se, että (poliisille ilmoitettujen) raiskausten uhrit kuuluvat usein kantaväestöön.  

3. Eristäytyminen omana valintana

Kun muslimiväestön määrä on kasvanut lukumäääräisesti merkittäväksi, niin on käynyt yhä selvemmäksi, että he haluavat elää usein omissa yhteisöissään erossa kantaväestöstä. Erään tutkimuksen mukaan vain viisi prosenttia haastatelluista olisi valmis avioitumaan etnisen tanskalaisen kanssa. Toisaalta tämä merkitsisi tanskalaisen kohdalla sitä, että avioliitto johtaisi lähes varmasti islamiin kääntymiseen tai "palaamiseen", jos sitä termiä haluaa käyttää. Se on usein lähes ainoa vaihtoehto, painostus on kovaa suvun taholta. Ja kuten tiedämme, islamin uskosta ei tule luopua. Apostaasi tarkoittaa kuolemantuomiota.


4. Vastenmielinen tapakulttuuri


Ihmisoikeuksien vastaiset pakkoavioliitot lieveilmiöineen ovat tunnettu ongelma Tanskassa(kin). Joskus suvun valitsema puoliso tuodaan ulkomailta asti. Edellinen kohta kolme liittyy tähänkin uskonnonvaihdon osalta. Pahimmat lieveilmiöt ovat pitkään jatkuvat uhkailut suvun taholta, jotka huipentuvat joskus "kunnia"murhaan. Tekisi mieli vaihtaa tuota termiä.. Myös serkkujen väliset avioliitot ovat merkittävä ongelma niihin sisältyvien riskien takia.

5. Radikaali antisemitismi

Israelia kritisoivat mielenosoitukset ovat joskus erittäin vihamielisiä. Muslimien eräs äärijärjestö Hizb-ut Tahrir kehoitti kerran muslimeja "tappamaan juutalaisia, missä heitä kohtaattekin!" Tämän lisäksi järjestö lupasi peräti 30000 dollarin tapporahan juutalaisista. Monet Tanskan juutalaiset (n. 6000) joutuvat turvautumaan poliisin suojeluun. Eräät rehtorit ovat myöntäneet suoraan, etteivät kykene takaamaan juutalaislasten turvallisuutta koulussa, joten he ovat suositelleet siirtymistä yksityiskouluihin, joissa ei ole muslimeja.


6. Sharia- laki Tanskaan?

Tämä on muslimijohtajien julkisuuteen antama lopullinen tavoite, jonka täyttyminen edellyttää vielä muslimiväestön lisääntymistä. Se voisi nykytahdilla tapahtua lähimpien vuosikymmenten aikana.

Arvioidut kustannukset vuositasolla 6,7 mrd euroa. 

Tämä on tanskalaisen ajatushautomon arvio kuluista. Tanska säästäisi todistetusti valtavan määrän euroja luopumalla ottamasta haitallisimpia ja pitkälle tähtäimellä epätoivottavimpia maahanmuuttajia tulevaisuudessa. Nyt kyseessä on pohjaton kaivo, jonne uppoaa määrätön määrä tanskalaisten rahoja. Niille löytyisi akuuttia käyttöä lukemattomissa kohteissa. Tosiasia on kuitenkin, että muslimimaahanmuuttajilta puuttuvat usein edellytykset helpoimpiinkin työtehtäviin, koska he saapuvat usein hyvin alkeellisista oloista ja pahimmillaan luku-, kieli-, kirjoitus- ja ammattitaidottomina. Myös yhteiskunnallisten osallistumishalujen ja oma-aloitteisuuden kanssa on havaittu ilmiselviä puutteita.

Siitä huolimatta Tanskassakin jaksetaan (tosiasioiden vastaisesti) korostaa heidän antamaansa merkittävää panosta kansakunnan hyväksi. Tämäkin standardiperustelu seisoo muiden argumenttien rinnalla savijaloilla eikä kestä lähempää tarkastelua ollenkaan. Edellä on jo käyty läpi pelkkiä sosiaalikuluja ja niiden osuuden jakautumista. He eivät ole tehneet sen eteen niin paljon töitä ja maksaneet veroja, vaan ovat saamapuolella reilusti. Sitä voisi nimittää vaikka valtion tarjoamaksi taskurahaksi. Heillä on kuitenkin otsaa väittää tätä lahjoituksekseen ja panostuksekseen yhteiskunnan hyväksi. Media osallistuu omalla panoksellaan tähän kaikkeen, vain harvoin tätä menoa kritisoidaan näkyvästi ja niinpä vasemmisto ja vihreät toimijat voivat jatkaa näitä konnantöitään ja rapauttaa hyvinvointivaltion pohjaa tehdäkseen tilaa islamin diktatuurille. He odottavat ilmeisesti saavansa itse siinä jonkin osan. Tämä osoittaa totuuden kieltämisen olevan lehdistön erityispiirre ja siten se laiminlyö vastuullista ja olennaista rooliaan tiedonvälittäjänä.

Suuri osa maahanmuuttajista saattaa työskennellä pimeästi ja jättää verot maksamatta. Tyypillisesti näin toimitaan mm. ravintoloissa, kahviloissa ja takseissa. Tämä raha ansaitaan sosiaalituen päälle, joten se ei hirveästi hyödytä loppupelissä Tanskan kansantaloutta. Eräs tanskalainen talousasiantuntija kommentoi asiaa näin:
"80 prosenttia ulkomaalaisista kiertää veroja. Se on todella merkittävää ja tuomittavaa, koska lain pitäisi olla saman kaikille"
 Tietenkään ei voida tuomita KOKO kansan- tai uskonnollista ryhmää. Kaikkiin sääntöihin löytyy sekä positiivisia että negatiivisia poikkeuksia. Tanskassakin on runsaasti rehellisiä, veroja maksavia ja rauhaa rakastavia muslimeja. Voi kuitenkin todeta, että näin ei ole islamin uskonnon ansiosta, vaan pikemminkin siitä huolimatta. Samoin perusasiat hoidetaan oman järjen mukaan eikä uskonnollisia johtajia kumarrellen. Onhan esiintynyt sellaisia tapauksia, joissa imaamit ovat kehottaneet suoranaisiin laittomuuksiin myös tavallisen arkielämän kohdalla (verojen kierto, sosiaaliavun kuppaus jne.). Tämä on oleellinen ero muihin suuriin uskontoihin ja niiden käytäntöihin verrattuna. Niistä kuulee harvoin mitään ja se on hyvä merkki jo itsessään.

Muslimit tekivät 82 prosenttia Kööpenhaminan rikoksista vuonna 2005

Tanskassakin on maahanmuuton lieveilmiönä syntynyt lisää väkivaltaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta, paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuonna 2005 peräti 82 prosenttia pääkaupungin rikoksista oli maahanmuuttajien tai heidän jälkikasvunsa "käsialaa". Poliisi oli maahanmuuttajanuorison kanssa viisi kertaa enemmän kuin kotoisten tanskalaisten. Lehdistö peitteli tekemisten yksityiskohtia parhaan yleiseurooppalaisen taitonsa mukaan.

Tanskalaiset ovimiehet ovat joutuneet vahvistamaan aseistustaan ja lisäämään valmiuksiaan maahanmuuttajajengejä vastaan. Tanskalaisten poliisiviranomaisten mukaan nämä jengit ylittävät väkivaltaisuudessaan jopa pelätyt moottoripyöräjengit. Arne Johannesen Norjan poliisista varoitti tulevasta kehityksestä menojen tuplaantumisesta vuosikymmenen kuluessa jo vuonna 2001.

Palestiinalaiset turvapaikanhakijat tulittivat poliisia kohti

Syksyllä 2009 Palestiinan alueelta saapuneet turvapaikanhakijat aiheuttivat ongelmia hankaloittamalla poliisin, palokunnan ja ambulanssimiesten työtä. Erään välikohtauksen jälkeen löydettiin kymmeniä hylsyjä, joka todisti että tulivoimaa oli käytetty viranomaisia kohtaan runsaasti.  Tämä käänteinen rasismi- ei kai tätä voi muuten kuvata- ei ollut kovin kuumaa tavaraa länsimaisissa uutishuoneissa ja siksipä tämä välikohtaus "unohtui" useiden uutishuoneiden pöydille. Länsimaiden vasemmistoliike tunnetusti tuntee sympatiaa palestiinalaisia kohtaan ja tämä näkyy heidän tyylissään, pukeutumisessaan, iskulauseissaan jne.. Heidän silmissään palestiinalaiset ovat "vapaustaistelijoita", jotka taistelevat Israelin ja lännen mielivaltaa vastaan. Muutamia asioita, joista he ja palestiinalaiset haluavat vähemmän puhua, ovat:
- tavoitteena Israelin ja juutalaisten täydellinen tuhoaminen (Hamasin peruskirjassa maininta)
- omien (kommunistit ja vastaavat) sortotoimien aiheuttamien uhrien suunnaton määrä
- julmat kidutukset ja niiden opettaminen jälkipolville
- raketti-iskut siviilikohteista siviilikohteisiin
- oma väki panttivankeina (mm. Gaza)
- vihan siirto jälkipolville
- natsisympatiat, "Mein Kampf" myy hyvin monissa arabimaissa
- Hamas ja natsitunnusten jäljittely
- Jasser Arafat 40- luvulla natsien apurina (mm. pomminrakennus, sissitoiminta)
- Arafatin kavallukset ja oman kansan pettäminen
- saudit hylkivät palestiinalaisia mutta EU tukee sitäkin runsaammin

Näistä kuulee harvemmin ja silloinkin korkeintaan rivien välistä ilmaistuna.

Tanskalaismuslimit kieltäytyvät integroitumasta

Kuvitellaan, että kiinalainen tai venäläinen kansanedustaja käskisi avoimesti tappamaan kiinalaisen tai venäläisen sotilaan aina sellaisen tilaisuuden saadessaan.  Näin tapahtui Tanskassa. Siellä palestiinalaistaustainen tanskalaispoliitikko Asmaa Abdol-Hamid käski surmaamaan Afganistan- tehtäväänsä suorittavia tanskalaissotilaita, jos tilaisuus koittaa. Hän saapui Tanskaan perheensä kanssa pakolaisena vuonna 1986 ja sai sen jälkeen hyvän tanskalaisen koulutuksen. Näin hän siitä kiittää.

Se mikä on etniselle tanskalaiselle velvollisuus, ei ole sitä kaikille muille. Aivan samoin kuin Norjassa ja Ruotsissa käy, eivät kaikki oppilaat ilmesty kesälomien jälkeen enää kouluun takaisin. Jopa joka viides suorittaakin koulunsa ulkomailla Copenhagen Postin mukaan. Aivan kuten muualla, niin Tanskassakin muslimit saavat huonoimpia arvosanoja ja he jättävät koulunkäynnin usein kesken. Jälleen yksi pieni mutta merkittävä osoitus heidän piittaamattomuudestaan yhteiskunnan säännöistä ja maan lakien tietoisesta sivuuttamisesta.

Yksi mielenkiintoinen tapa integroitumishalun puutteen osoittamiseen on avioliittolain kiertäminen. Usein kuvio menee niin, että aviomies "ottaa eron" vaimostaan ja paikallinen tanskalainen tuomioistuin vahvistaa eron tapahtuneen. Sen jälkeen toimitaan kuitenkin sharia-lain mukaisesti ja tosiasiallisesti muslimit noudattavat sen päätöksiä. He ovat siis kuitenkin islamilaisen lain mukaan aviopari ja niin tanskalaisoikeutta höynäytetään pahemman kerran. Näin he voivat siis pitää kiinni kulttuuriinsa kuuluvasta moniavioisuudesta ja nostaa sosiaalitukia täysimääräisesti, koska vaimot ovat muka "yksinhuoltajia". Tämä järjestely nopeuttaa lisäksi syntyvyyttä muslimien keskuudessa tehokkaasti. On vaikeaa arvioida, että kuinka suuri lisäys tuosta loppujen lopuksi aiheutuu. Eräät tutkijat ovat jopa pitäneet vuoden 2005 nuorisolevottomuuksia Ranskassa "kaikkien aikojen ensimmäisenä sosiaaliavustuksilla rahoitettuna jihadina".

Muslimien maahanmuutto on todellisuudessa Tanskan kolonisointia ja haltuunottoa islamin hyväksi

Yhden (merkittävän) etnisen vähemmistön sopeutumishaluttomuuden saattaisi yksi valtio vielä ehkä jotenkin kestää. Miten kävisi, jos tämä asenne olisi kaikilla vähemmistöillä yhteinen, jos ne kieltäytyisivät isossa mittakaavassa (myös) työstä, verojen maksusta, lakien noudattamisesta jne? Monissa kaupungeissa on omat Chinatown- alueensa, jossa kiinalaiset työskentelevät ahkerasti, elävät rauhallisesti ja pitävät yhteyksiä muuallekin. Tähän mennessä mitään ylitsepääsemättömiä ongelmia ei ole ilmennyt. 

Tilanne onkin astetta tukalampi, kun kyseessä ei ole pelkkä yhteistyöhaluttomuus vaan siihen liittyy myös alueen haltuunottotavoite. Tanskalaiset imaamit kannustavatkin maanmiehiään lisääntymään ahkerasti, jotta maa voitaisiin ottaa "rauhanomaisesti" haltuun. Ja saattaa lopulta sharia- lain voimaan. Tosin rauhanomainen on tässä yhteydessä varsin väärä termi muutamasta syystä:

- "No-GO-Area"-alueiden määrä on lisääntynyt, eli paikat jonne ei-muslimit eivät ole tervetulleita
- monet ovat jättäneet asuinalueensa uhkauksiin kyllästyttyään
- asuntojen hinnat ovat romahtaneet siirtolaislähiöissä
- rikollisuus

Tanskalaisimaami Abu Laban nimitti joulua "perverssiksi juhlaksi". Tämä samainen imaami vastasi myös osaltaan pilakuvakiistan lietsomisesta. Juuri joulun alla 23.12.2006 hän loukkasi sanoillaan tanskalaisia.



Tällaisia asioita ei voisi kai sattua näin suuressa mittakaavassa minkään muun uskonnon ja sen edustajien kanssa. Onhan suorastaan ihme, etteivät eurooppalaiset poliitikot ja media ole heränneet todellisuuteen. Ehkäpä suuri syy on siinä, että tämä prosessi etenee kuitenkin niin vaivihkaa eteenpäin, ettei ns. suuri yleisö osaa kohdistaa siihen sen ansaitsemaa huomiota. Eteneminen ei ole salamannopeata ja siksi reagointi on sen mukainen. On kuitenkin niin, että tämän hetken ennusteiden mukaan maan muslimivähemmistö tuplaantuisi noin 10 vuoden päästä. Tämä kuitenkin pitää sisällään monia ehtoja, joita ei voi etukäteen aavistaa. Toteutuessaan se olisi melkoinen pommi.

Tanskan(kin) kohdalla pätee se, että lopulta tämä kaikki tulee näin jatkuessaan maksamaan sille sen kulttuurin, tanskalaisuuden ja lopulta itse Tanskanmaan.

Suomennos meikäläisen. Linkki alkuperäistekstiin.

Wednesday, January 20, 2010

Sananvapaus uhattuna?

Puolueeksi pyrkivä Muutos 2011 -yhdistys huolissaan sensuurista

Puolueeksi pyrkivä Muutos 2011 -yhdistys kritisoi oikeusministeriön työryhmän ehdotuksia rasististen rikosten rangaistussäännösten tiukentamisesta. Yhdistyksen mielestä mietinnössä ehdotetut lakimuutokset pakottaisi keskustelupalstoja ottamaan käyttöön perustuslain vastaisia ennakkosensuurijärjestelmiä.

Yhdistys arvostelee myös sitä, että mietinnössä ehdotetaan rikosoikeudellisen vastuun ulottamista oikeushenkilöihin, kuten yhteisöihin tai yhdistyksiin. Yhdistyksen mielestä esimerkiksi sanomalehdet joutuisivat rikosoikeudelliseen vastuuseen käyttäjien keskustelupalstoille kirjoittamista asioista. Tämä puolestaan lietsoisi yhdistyksen mukaan suomettumisen ajan tyyppistä itsesensuurin ilmapiiriä.

Muutos 2011 ry vaatii, että oikeusministeriö konsultoi mahdollisia lakimuutoksia varten Internetiin ja sananvapauteen keskittyneitä kansalaisjärjestöjä.

Yhdistys vaatii myös julkista valtaa määrittelemään yksiselitteisesti ja selväsanaisesti, mitä se tarkoittaa termeillä viharikos, vihamotiivi ja rasismi. Yhdistyksen mukaan mietinnössä sen paremmin kuin lainsäädännössäkään ei määritellä näitä käytettyjä termejä yksiselitteisesti.

YLE Uutiset

Täällä hyvää ja perusteltua pohdintaa reilun 20 esimerkin verran siitä, että miksi ja miten mahdottomaksi tuo syntyessään kuollut esitys käy. Minun ei tarvitse kirjoittaa nimimerkki SK:n ansiosta riviäkään lisää. Kiitos siitä.

Tuesday, January 19, 2010

Kylmiä talouslukuja

Työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) kävi tänään Lahdessa. Olin seuraamassa Annin esitelmää aiheesta "Miten nujerretaan nuorisotyöttömyys". En sen pidemmin sepustele, vaan laitan muutamia avainkohtia muistista ranskalaisin viivoin:

- Vihreät olivat esittäneet tänään osinkoverotukseen muutosta
- Annin vierailu uudessa ELY:ssä ja muutamassa lahtelaisyrityksessä
- Suomessa nyt 33000 alle 25- vuotiasta työtöntä, joista Lahdessa 1300
- Ammattikoulutukseen saatu 10000 lisäpaikkaa
- Ammattistarttijärjestelmä saatu käyntiin
- Bkt romahti viime vuonna n. 9%
- Pettymys Kööpenhaminan kokouksen epäonnistumisesta
- Kestävä rakentaminen, ympäristöön liittyvät työpaikat
- Palkkatuettu työ (yksityinen/julkinen)

Siinä tärkeimmät havainnot. Ihan suoraa vastausta akuuttiin kysymykseen ei valitettavasti tullut.

Monday, January 18, 2010

Sisäsiittoisuudesta

Tänään jälleen mielenkiintoisen oloisen dokumentti Silminnäkijässä:

ARKA AIHE
YLE TV2 ma 18.01.10 klo 22.05

Rasismin pelko estää viranomaisia puhumasta serkkuavioliittojen riskeistä. Verisukulaisten lapsilla on muita enemmän perinnöllisiä sairauksia.


Miten se olikaan sen suomalaisten sisäsiittoisuuden ja surkean geeniperimän kanssa..? No joo, katsotaan mitä tuleman pitää.


Ja tärkeä huomio, lauantaina kirjoitin uutisen piilottamisesta, tänään tuo vastaava uutinen on ilmestynyt nettiin hieman uudessa muodossa! Mikä lie ollut syynä..

Sunday, January 17, 2010

Suositeltavaa katsottavaa

Tänään FST5:llä  kello 23.20:
Maailman suurimmat haasteet
Sunnuntai 17.1.2010
YLE FST5 klo 23:20
Osa 1/3. Ohjelmasarja haasteista, joita Afrikan maat kohtaavat nyt ja tulevaisuudessa, lähtökohtana YK:n kehitystavoite vuodelle 2015. Naiset ovat monin tavoin Afrikan suurin voimavara.
Ohjelmasta käydyn keskustelun perusteella tuo vaikuttaa testiltä, jossa kysytään nuivaantumisen äärirajoja. Voi tosin olla, ettei sellaisia ole olemassa. Kyllähän Jumalakin kykenee mihin vaan, kuten siirtämään kiviä ilman painorajoituksia.

Saturday, January 16, 2010

Uutisten piilottamisesta (kunniaväkivalta)

Harjoitetaanpas jälleen mediakritiikkiä ja tehdään se Kaarina Hazardia paremmin. Kirjoitin eilen siitä, kuinka mediassa sorrutaan pahimmillaan valehtelemaan. Tämä seuraava tapaus on erikoisempi. Alla oleva juttu nimittäin ilmestyi Ylen nettisivuille  aamupäivällä torstaina 14.1.2010 hävitäkseen sieltä muutaman tunnin päästä kokonaan eikä sitä ole sen jälkeen ilmestynyt takaisin. (Tarkastus tehty la 16.1.2010 klo 13.30). Onneksi nämäkin löytyvät tarvittaessa muualta, aina joku ehtii ottaa kuvakaappauksen tai muuta vastaavaa. Tässäpä tuo tärkeä ja (liian?) rehellinen uutinen:
Kunniaväkivalta yltää jo suomalaisiin
julkaistu tänään klo 11:59

Yhä useampi suomalainen kohtaa kunniaan liittyvää väkivaltaa myös omassa elämässään. Maahanmuuttajien keskuudessa kunniaväkivaltaa on esiintynyt Suomessa jo useiden vuosien ajan.

Suomalaiset hakevat maahanmuuttajien tavoin apua kunniaväkivaltaan muun muassa monikulttuurisille naisille tarkoitetusta keskuksesta, sillä suomalaiset viranomaiset eivät tunnista kunniaväkivaltaa eivätkä ymmärrä, kuinka vakavasta asiasta voi olla kyse.

Suomalainen nainen kertoi kokemuksiaan YLE:n TV2:n Ajankohtaisessa Kakkosessa tällä viikolla. Naiselle oli sattunut kohdalle kunniaväkivaltaan uskova ulkomaalaistaustainen mies.

Hän sanoo, että hänen avioliitto oli helvettiä, mutta kukaan ei usko häntä.

- Pelkään entistä miestäni, hänen veljeään ja koko sukua. Olen saanut uhkauksia lapsikaappauksesta ja mies on toistuvasti uhannut tappaa minut. Mies on sanonut, että heille ei kukaan voi mitään - että hirveyksiä tapahtuu, eikä niitä tarvitse edes tehdä itse - kostajia löytyy omasta heimosta, nainen kertoo.

Kunniaväkivaltaan uskova mies ja hänen koko sukunsa ajattelevat, että naisen siveys on miehen kontrolloitavissa. Nainen on miehen omaisuutta ja täten naista saa pahoinpidellä miten lystää, ellei nainen tottele yhteisön sääntöjä.

Kunniaväkivalta on ollut kasvussa viime vuosina Suomessa, kun naimaikään tulevat maahanmuuttajataustaiset nuoret naiset rimpuilevat kahden kulttuurin ristipaineessa. Heitä voidaan pakottaa naimisiin ja kieltää seurustelu suomalaisten kanssa.

Suomalaiset maahanmuuttajien turvakodissa

Monikulttuuristen parisuhteiden myötä myös kantaväestöön kuuluvat ovat joutuneet Ajankohtaisen Kakkosen naisen tavoin kohtaamaan kunniaan liittyvää väkivaltaa. Projektipäällikkö Nasima Razmyar Monika-Naiset liitosta Helsingistä kertoo, että heidän turvakodissaan on ollut suomalaisnaisia kunniaväkivaltaa paossa.

Lisäksi suomalaiset hakevat muuta apua monikulttuurisille naisille tarkoitetusta Monika-talosta.

- Esimerkiksi naisen äiti saattaa soittaa tai muu perheenjäsen tai ystävä, joka on huolissaan. He haluavat tietää, mitä tiettyihin kulttuureihin kuuluu, ja onko joku käytös normaalia, Razmyar kertoo.
           Viranomaisilla vähän tietoa
Maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä lukuun ottamatta suomalaisten viranomaisten tieto kunniaväkivallasta on heikkoa.

Itäisen poliisipiirin johtaja ylikomisario Veli Hukkanen Helsingin poliisista sanoo, että suomalaiset viranomaiset terveyskeskuksista poliisilaitokseen suhtautuvat kunniaväkivaltaan kuin se olisi tavallista suomalaista parisuhdeväkivaltaa. Hukkanen peräänkuuluttaa viranomaisten kouluttamista.

- Viranomaiset eivät pysty meillä heti tunnistamaan ja ohjaamaan avun piiriin. Emme tällä hetkellä pysty turvaamaan ja suojaamaan ihmisten elämää sillä tavalla kuin viranomaisten tulisi tehdä, Hukkanen sanoo.

YLE Uutiset / Reeta Salminen

Pitikö joku lehdistöämme täysin vapaana, rehellisenä ja avoimena?

Friday, January 15, 2010

Uutisten luotettavuudesta

Useat lehdet uutisoivat eilen alaikäisten turvapaikanhakijoiden ikäselvityksistä  Puretaan Hyysärin/STT:n uutinen (kursiivilla) atomeiksi:
 Tutkimus: Turvapaikanhakijat valehtelevat ikänsä varsin harvoin

14.1.2010 16:03

Nuoret turvapaikanhakijat näyttäisivät valehtelevan ikänsä harvemmin kuin monesti luullaan, kertoo vähemmistövaltuutetun toimiston tekemä selvitys.
Vähemmistövaltuutetun toimiston selvityksestä lainaus:

"Aineistossa analysoitiin yhteensä 98 lausuntoa vuosilta 2008-09, ja niistä 40:ssä ei todettu ristiriitaa hakijan kertomukseen. Valtaosasta alaikäisistä hakijoista iänmääritystä ei ollut tehtykään. Vähemmistövaltuutettu kiinnittää myös huomiota siihen, ettei hakija itse voi pyytää iänmääritystä." Eli kuinka määriteltäisiin sitten näiden ylipalkattujen, veronmaksajien rahoilla "työskentelevien" ylitarkastajien mielestä usein valehtelu? Jatkuu:

Hieman laskutavasta riippuen epärehellisten ilmoitusten osuus on 12–20 prosenttia.

Alaikäiset turvapaikanhakijat saavat esimerkiksi paremmat sosiaali- ja terveyspalvelut kuin täysi-ikäiset. Lisäksi heidän vanhempansa voivat hakea oleskelulupaa.
Kommentti tähän väliin: Siis hetkonen, vaatii varsin joustavaa laskupäätä saada jakolaskusta 40/98 tulokseksi hieman laskutavasta riippuen 12-20 prosenttia! Näihin lukemiin tuossa "uutisessa" yksiselitteisesti" viitataan. Kaksi muuta lausetta pitävät tunnetusti paikkansa.
Viime vuonna Suomeen tuli ilman holhoojaa yli 500 alaikäistä turvapaikanhakijaa, joista yli sadan ikä arvioitiin hampaita ja luustoa tutkimalla.
Tämä oli siis uutinen, joka kehdattiin eilen julkaista suunnilleen tuossa muodossa kaikissa suurimmissa lehdissämme, mitään kritiikkiä alkuperäistä "tietoa" kohtaan ei ollut havaittavissa.

Pitää muistaa, että nämäkin testit keskeytettiin, asiasta uutisoitiin toukokuun lopussa. Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedin mukaan "iän testaaminen voi rikkoa perusoikeuksia". Vai niin. Kesäkuun alussa vaasalainen Pohjalainen pysyi vielä totuuden syrjässä kiinni. Muutamia otteita:

Viime vuonna Suomeen (huom. 2008) haki ennätysmäärä alaikäisiä pakolaisia, joista lähes 80 prosenttia osoittautui luuloteltua vanhemmiksi(...) Viime vuonna Suomeen tuli ennätykselliset 700 alaikäistä turvapaikanhakijaa, kun kahtena edellisvuonna heitä oli noin sata. Oikeuslääketieteellisen ikätesteissä heistä osoittautui täysi-ikäisiksi noin 500 hakijaa.(...)Vaasan vastaanottokeskus on tarkoitettu täysikäisille, ja vain yhdelle heistä on tehty puolen vuoden aikana ikätesti.- Tämä henkilö oli ilmoittanut olevansa 17-vuotias, mutta tutkimuksen perusteella hän oli selkeästi yli 20-vuotias, vanhempi konstaapeli Kari Pollari Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo.Pollari on huomannut, että turvapaikanhakijat eivät välttämättä puhu totta.- Jokainen heistä on puhunut jotain sellaista, mikä ei pidä paikkaansa. Kukaan ei kerro totuutta siitä, miten ovat tänne Suomeen saapuneet.

 Poliisin haastattelussa moni turvapaikanhakija kertoo suoraan hakevansa parempaa elintasoa. Pollari ihmettelee myös heidän intoa matkustella kotimaahansa. Oleskeluluvan jälkeen he hankkivat oman maan kansallisen passin, vaikka ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta sillä perusteella, etteivät voi elää kotimaassaan.

Aika velikultia noi moniosaajat. No niin se vielä todettakoon selvyyden vuoksi, että vähemmistövaltuutetun "selvitys" koski vuosia 2008-09 ja tämä Pohjalaisen juttu pohjautui vuoden 2008 tilanteeseen, jolloin 500 hakijaa 700:sta osoittautui yli-ikäisiksi. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa suhdelukujen muuttuneen ratkaisevasti. Uutinen oli siis poikkeuksellisen törkeää valehtelua, ei enää edes mitään muunneltua totuutta joillain klassisilla pehmennyksillä ja kiertoilmauksilla varustettuna.  Myönnettäköön tämä jonkinlaiseksi poikkeustapaukseksi mutta tämä paljastaa kuitenkin, että mihin ollaan valmiita tarvittaessa..

Näkyy vain se, että mokukoneiston pitää nyt laittaa "kaikki peliin", koska viime päivinä on jouduttu uutisoimaan runsaasti lieveilmiöistä, kuten kunniaväkivallasta ja kiinalaisesta halpatyövoimasta. Tähän tarkoitukseen kelpaa monikulturismista leipänsä ansaitseville jo näköjään räikeän suora valhekin. Siihen se esiaate eli kommunismikin pohjasi, eihän tässä mitään uutta sinänsä ole.

Wednesday, January 13, 2010

Kaarinan Hazardi

Olipas tänään aikamoinen kolumni Iltalehden sivuilla änkyräfeministi Kaarina Hazardilta. Viikonloppuna kuollut Tony Halme joutui tylyn rienauksen kohteeksi tavalla, jota minä en omaisena jättäisi tähän. Jännä nähdä miten juttu etenee vai käykö yhtään mitään. En voi olla vertaamatta tätä tapausta ns. Audi-miehen kohtaloon, varmasti sen moni vielä muistaa. Mies joutui eroamaan työstään vastattuaan "väärin" melkoisen johdatteleviin kysymyksiin. Juttua jauhettiin päiväkausia ykkösuutisten joukossa, mutta kaikki tervejärkiset osasivat ottaa sen rennosti.  Tässä keississä Kaarina tekee hazardinsa aivan itse. Kannatan lähes rajoittamatonta sananvapautta mutta tässä mentiin väärälle puolelle selkeästi. Tiivistetysti vielä:

1. Halmetta ei ole vielä edes haudattu, omaisilla suruaika, jos kuolemansyy oli itsemurha, niin se aina vaikeuttaa asiaa (itsesyytökset)

2. Törkeät henkilökohtaisuudet, Kaarina voisi katsoa itseään peilistä samalla (möhkäle, niskamakkara)

3. Loppu voidaan tulkita Matti Nykäselle yllytykseksi itsemurhaan.

Korostan vielä, että pidin Halmetta surkuhupaisana luuserina hänen viimeisinä vuosinaan, en todellakaan fanittanut tuota "möhkälettä" mutta muutoin hänen elämäntarinansa oli kiinnostava, sisua ja käänteitä piisasi monen pulliaisen edestä. Niinkuin toisaalta vaikeuksiakin, itseaiheutettuja monet toki olivat. Juttu meni siis näin:
Ludvig Borga
Entinen kansanedustaja ja nyrkkeilymestari Tony Halme löydettiin sunnuntaina kuolleena kotoaan. Mies oli huumeisiin ja laittomiin aseisiin uponnut sekakäyttäjä, joka oli saanut pysyvän aivovamman. Iso ukko, joka surkeana ja säälittävänä katkokäveli ja sammalsi viimeiset elinvuotensa, jotka päättyivät lehtitietojen mukaan oman käden kautta. Miten julkisuus tähän suhtautui? Ihaillen.
Iltapäivälehdet kiirehtivät julkaisemaan väräjävällä äänellä muisteloita miehestä, ja hyvä ettei kättä lippaan vedetty. "Räväkkä". Tähän asti sitä on luultu, että räväkkä on keski-ikäinen nainen, jolla on tukassaan useaa eri väriä. Mutta ei. Räväkkä tarkoittaakin exit-only -tatuoinnilla varustetun sikaniskan sekoilua kännissä pyssyn kanssa. Ja mitä ovat steroidit, viina ja huumeet? "Rankkaa taistelua terveyden kanssa".
Muistokirjoitukset pullistelivat oksettavaa sankaruutta, kummaa paatosta, jossa mies sai väistyä tarinan tieltä. Ja aivan kuin yhtäkkiä me olisimme kaikki olleet häntä äänestämässä, eivät vain itähelsinkiläiset luusereiksi leimatut, joiden ääntä ei kuultu eikä kuulla. Sillä näidenhän merkkinä Halme huojuskeli siellä Arkadianmäellä niin, että Disneyn kuvakerrontaan tottuneet visailunkuluttajat hetken tunsivat että hei, toihan on ihan kuin mä itse olisin siellä!
Mies oli vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin ja hyvin sopi sinne muiden viihdetaiteilijoiden sekaan. Ei mutta sehän oli unohdetun kansan ääni! Paskat se mikään ääni ollut. Itse asiassa Halme teki kansanedustajana hallaa äänestäjilleen: kun tuommoinen niskamakkara siellä orpona istui, kaikki voivat osoittaa häntä ja sanoa että kattokaa, on täällä niillä toisillakin edustus, ei vain meillä keskipullealla väestöllä, vaikka se oli silkka valhe. Halme oli etninen maskotti; merkki, ei mies.
Tämän surkuhupaisan kansanedustajuuden tosikuvan tahtoo lujimmin unohtaa Timo Soini, jonka Halmeen kuolemaan liittyvien kommenttien epäinhimillisyys on ollut vertaansa vailla. Sekakäytöllä hankittua pysyvää aivovammaa Soini kutsuu "nukahtamiseksi". "Olisin toivonut toisenlaista tarinaa tähän lopuksi" hän lausui ja totta tosiaan tuli sanoneeksi enemmän kuin tarkoitti.
Ei Halme meitä silloin kiinnostanut, kun hän kärvisteli raitistumisen veret seisauttavassa tylsyydessä. Ei häntä kaivettu esiin esimerkiksi siitä, miten elämän pahastikin köykkimä voi kammeta itsensä toisten ihmisten raittiiseen yhteyteen. Kun Halme näytettiin punnitsemassa mandariineja lähikaupassa, ei kuvalla ollut tarkoitus esittää sitä, miten mainio mies hänestä onkaan lutviutunut, vaan alleviivata katastrofia, joksi tämän mullin ja elukan elämä onkaan päässyt menemään. Arkeen kesyyntyminen ei ollut sinnikkään taistelun uuras, hieno lopputulos, vaan kuohittu mahtisonni.
Meni oikealla hetkellä. Ymmärsi mennä. Kuten Elvis oksennukseensa tai Marilyn lääkkeisiin. Tahdomme loppuun dramaattisen käänteen, emme kiusallista hiipumista, joka on kaikkien osa. Ja tämän testosteronilla, anabolisilla steroideilla, eläintaljoilla ja leijonariipuksilla itsensä mieheksi rakentaneen olennon kylmenevän kalmon ääressä salaa ihmettelemme, miksi tämä Matti Nykänenkin täällä vielä heiluu, sehän on jo nähty.

Miten alas journalismi voi vajota, en kykene muistamaan tällaista paskaa kirjoitetun koskaan.

Monday, January 11, 2010

Ulkomaalaiset (Kari Suomalainen 1990)

Killisilmät voivat tulla miljoonat
mukanaan, mutta rupusakkia
Suomessa on jo ennestään

Nuorena olin kosmopoliitti, enkä välittänyt suomalaisista. Ainoastaan ulkomaalaiset merkitsivät jotain. Näin sitä muuttuu iän ja kokemusten mukana. Nyt en välittäisi erityisemmin tavata ulkomaalaisia Suomessa ollenkaan.

Tietty klikki on päättänyt, että tänne otetaan muukalaisia Eurooppaan yhdistymisen takia. Koko liittymistähän on valmisteltu kansan selän takana, sille ei ole kerrottu mitään. Jokainen ulkomaalaisia koskeva mielipidetiedustelu on näyttänyt asiasta eri tulosta. Esimerkiksi HeSa ei julkaise artikkeli-ja yleisönosastoissaan muita kuin pakolaismyönteisiä juttuja. Varjopuolia ei tuoda yleensä esiin. Se antaa yksipuolisen kuvan asiasta.

  Suomi ei ole kellekään velkaa. Me ollaan oltu toisten orjia vuosisadat, ollaan tapeltu itsenäisyyden puolesta kolme kertaa. Me eletään kylmässä ilmastossa, maksetaan asumisesta papuja, ja sitten annamme melkein neljä miljardia neekerisotien rahoittamiseen, kun siellä omat fyrkat menevät muualta ostettaviin aseisiin. Siitäkään ei uskalleta puhua, koska se on suunnaton bisnes.

  Asettaisin koko käsitteen pakolaiset lainausmerkkeihin, sillä eihän kaikki mitään pakolaisia ole. Monet ajelehtijat ovat kuulleet joistakin hölmöistä Pohjolassa, joiden luo voi mennä loisimaan. He eivät kykene omassa maassaan luomaan mitään, siksi he tulevat niiden riesaksi, jotka pystyvät pitämään tasoa yllä. Oltiinhan mekin kurjassa jamassa Ruotsin vallan aikana, Venäjän vallan aikana oli vähän parempi. Mutta me opittiin. Meitä ei ole enää tarvinnut ruokkia.

  Jotain hyvääkin on tapahtunut. Helsinkiin on tullut paljon kiinalaisia ravintoloita, joissa voi syödä halvalla jopa sunnuntaisin. Sitä ei nälkäinen voinut ennen stadissa tehdä.

  En usko, että muut kulttuurit rikastuttaisivat meitä. Minä kysyn, että mitkä kulttuurit. Meitä eivät ainakaan rikastuta sellaiset kulttuurit, joita paetaan meidän kulttuuriin. Eiväthän mustalaisetkaan ole tänne sopeutuneet.

  Helsingissä oli tanssiravintola Hungaria, jossa oli Unkarin mustalaisorkestereita. Unkarilaiset ovat kuitenkin musiikkinsa suhteen pirun vihaisia, kun heidät aina yhdistetään mustalaisiin. En tiedä, miten mustalaiset ovat vaikuttaneet meidän musiikkiimme täällä Suomessa. Muistan ainoastaan mustalaispojan, joka junassa lauloi kahdella markalla.

Kolmella markalla sai väristyksen kanssa. Siinä oli glissando, mustalaisen äänen tuntee heti.

 - Eikö sivistysvaltioilla ole mielestäsi eettinen velvollisuus tarjota apuaan hädässä oleville ihmisille?

   Jos apua rupeaa tarjoomaan, niin kyllä ottajia riittää. Ne kaluaa sut luita myöten tyhjäksi. Kehittynyt yhteiskunta tekniikkoineen, sivistyksineen ym. vaatii tiettyjä ominaisuuksia. On niin eritasoisia ja eriluonteisia ihmisiä, että he eivät pysty elämään täällä. Siinä on sitten pirunmoinen joukko epäsosiaalista ainesta, josta meille ei ole mitään hyötyä. Suomessa on jo tarpeeksi rupusakkia ennestään.

  Meillä lapset kuolee potilasjonoon, meillä ei ole asuntoja, on kylmä ja nälkäkin, niin pitääkö hankkia vielä lisää rasitteita. Sitä asiaa ajavat pitäisi asettaa syytteeseen maanpetturuudesta sen sijaan, että jotain Väyrysen kirjettä varten pitäisi valtakunnanoikeuden kokoontua.

  Eettiseen velvollisuuteen perustuu koko kirkon keruujärjestelmä. Se on samanlainen kuin saastevero. Ensin herätetään syyllisyydentunto, ja sitten alkaa rahastus. Pakolaisasioihin liittyy hirveä rahastus niin kuin kehitysapuunkin. YK on oikea petosmylly. Kuka on määrännyt, että kehitysavun suuruuden pitää olla 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta? Ei muuta kuin rahaa, antakaa meille rahaa. Sitten YK pitää hemmetinmoista byrokratiaa kaikkine alajärjestöineen. Minä en Unicefille anna penniäkään, kun tiedän mihin rahat menee.

   Ensin niiden kestojulkkiksena oli Danny Kaye, sitten supernyyhky Liv Ullman. Sen jälkeen tuli Liv Ullmanin tytär. Sitten siellä pyöriskelee meidän Arja Saijonmaa, joka on oikea ittensä esiintyöntäjä. Hän on samanlainen rasitus kuin runojen myyjät ennen sanomalehtien toimituksissa. Saijonmaa ei saa rahaa, mutta hän matkustaa varmaan luksusluokassa ympäri, asuu loistohotelleissa ja kertoo sellaisesta ihmeestä, että maailmassa on nälkäisiä lapsia. Kuinka monta kaivoa milläkin rahoilla kaivettaisiin? Ja Liv Ullman sanoo, että joka sekunti maailmassa kuolee lapsia, nyt, nyt, nyt, mutta hän ei kerro, että niitä myös syntyy nyt, nyt, nyt...

 - Edustatko pakolaiskysymyksessä Suomen ulkomaalaispolitiikan vastaista linjaa?

En, sillä ulkomaalaispolitiikkamme on ollut oikeilla linjoilla. Hallitusohjelmakin on maltillinen: pakolaisista puhutaan kiintiönä, ja sen lisäksi mainitaan muutama hätätapaus. Suomessahan on todettu, että tilanne pitää hallita, muuten joudumme samaan liemeen kuin Ruotsi. Kansan kanssa olen samaa mieltä, sen osoittavat mielipidetutkimuksetkin. Pakolais-ja muukalaiskysymys on nyt kanonisoitu, se on sama kuin inkvisitio. SMP on ainoa, joka uskaltaa sanoa mitä kansa ja moni kansanedustaja ajattelee. Parlamentaarikot ovat tekopyhiä ja haistelevat tuulta. Minä en ole riippuvainen äänestäjistä enkä HeSastakaan, koska olen eläkkeellä.

-   Onko mielipiteesi populismia?

  Jos on samaa mieltä kuin kansa, miksi sitä sanotaan populismiksi? Populismi on sitä, että kosiskellaan kansaa. Eihän SMP kosiskele kansaa pakolaisjutuilla, koska se on esimerkiksi Yleisradion paahtamia näkemyksiä vastaan.

 -   SMP:n kannattajia on luonnehdittu unohdetuksi kansaksi, itse edustat kuitenkin sivistyneistöä, jolla tutkimusten mukaan pitäisi olla suvaitsevaisimmat asenteet pakolaisiin.

  Onko sivistystä hankkia maalle ikävyyksiä, joista muut haluaisivat eroon? Kuka on unohdettua kansaa, missä se on? Missä pirussa on meidän sivistyneistö? Voi olla, että minussa on väärää verta. Olen vaarallinen, kun mulla on rahvaan tuore veri ja sivistyneistön äly.

  Suomalainen ihminen on persoonallisuus, hänestä on aina jokin mielikuva, oli se sitten myönteinen tai kielteinen. Me olemme olemassa, meillä on identiteetti, vaikka isonvihan jälkeen suomalaisia oli vain noin 300 000 jäljellä. Joukossa on aina ollut ruotsalaisia ja venäläisiä, mutta Suomen kansa on yhä olemassa. Ruotsalaiset ovat nykyään niin hajuttomia ja mauttomia, että he potevat suomalaisten suhteen jonkinlaista henkistä peniskateutta.

   Kaikessa Euroopan yhdentymis- ja pakolaishössötyksessä päättäjien pitäisi osata lukea taivaan merkkejä. Muuten viimeistään viiden vuoden kuluttua Suomessa vuotaa veri.

 - Kaikki eivät tunnu meillä tietävän, mikä ero on pakolaisella ja siirtolaisella.

   Pakolaiselle kuuluu varustettu asunto, vaatteet ja päiväraha sekä jatkuva koulutus. Siirtolainen tulee omin neuvoin maahan, ja niitähän on ollut aina.

   Siirtolaiset liikkuvat vaellushaluaan. Niin minun sveitsiläinen äidinäidinäitinikin tuli Suomeen kotiopettajaksi, ei mikään pakottanut häntä siihen. Hän vain jotenkin joutui. Suomalaiset ovat itsekin lähteneet ulkomaille jonkinlaisen vaellusvietin ja kaukokaipuun varassa. He ovat olleet ihan kunnon kansalaisia.

 - Mitä ajattelet siitä, että Floridassa ja Bangkokissa on tällä hetkellä kymmeniä suomalaisia etsintäkuulutettuja rikollisia?

   Toivottavasti he saavat aidsin ja luultavasti saavatkin. He eivät ole keränneet rahaansa Bangkokista vaan täältä. He rikastuttavat Bangkokia. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos tännekin tulee muutamia killisilmiä miljoonat mukanaan.

 - Eivätkö ulkomailla asuvat sadattuhannet suomalaiset ole yhtä rasittavia siellä kuin vierasmaalaiset täällä?

 Suomalaisia ajaa siirtolaisuuteen halu mennä vaikka Kanarian saarille tai huvilaan Espanjaan. Eläkeläisiä lukuunottamatta muuttajat ovat yleensä nuoria, ja nuoret ovat uteliaita. Lankoni lähti Australiaan eikä hänellä ollut mitään erikoista syytä. Hän oli hyvä ammattimies, ja olisi varmasti tienannut täällä enemmän. Siirtolaisella on vain irrationaalinen halu lähteä johonkin.

  Vuosisadan alun Pohjanmaalta lähdettiin Amerikkaan, ja toisen maailmansodan jälkeen Ruotsiin hakemaan töitä sankoin joukoin. Tutkimusten mukaan valtaosa lähtijöistä on ollut alemmista sosiaaliryhmistä. Suomalaiset siirtolaiset eivät ole koskaan olleet kurjalistoa uudessa paikassa kuten hispanot ja muut, jotka ovat eläneet slummeissa.

  Suomalaiset olivat Amerikassa kaivosduunareita ja lännen lokareita, mutta elintaso oli silloin vielä yleisesti matalalla. Sinne muuttaneet suomalaiset eivät ole erityisen menestyneitä. Jos joku pääsee filmitähden piiaksi, siitä tehdään täällä juttu lehtiin. Eivät he kuitenkaan kenenkään rasitteina ole olleet. He ovat tehneet raskaita töitä, tuottaneet ja maksaneet veroa. Pikkueläjiähän he ovat, lukeutuvat työväenluokkaan tai alempaan keskiluokkaan.

   Meikäläiset eivät mene Amerikkaan rasitukseksi, heistä ei ole harmia. Ei meillekään ole harmia, jos tänne tulevat siirtolaiset ovat samaa kulttuuritasoa. Mutta jos sieltä tule rupumaista sakkia, niin se rasittaa. Niillä on eri luonne, erilainen käsitys asioista.

   Jos Suomi-äiti on kylmä omilleen, niin se on myös vierailleen. Tai pitäisi sanoa: jos on kylmä vierailleen, niin on myös omilleen. Suomalaiset siirtolaiset tulevat tänne käymään naama levällään, että eikö olekin hauska nähdä. Toiset suomalaiset vaan sanovat, että pysykää siellä kun kerran menitte. Silti viranomaiset koittavat hädissään saada Ruotsista tänne paluumuuttajia. Siellä heitä haukutaan finnjäveleiksi.

 - Työvoimapula tulee Suomessa pahenemaan, likaiset ja raskaammat työt jäävät työnantajien mukaan tulevaisuudessa ulkomaalaisten tehtäväksi.

   Minä tiedän, että iso raha miettii kaikessa hiljaisuudessa: tulee halvemmaksi tuottaa halpa työvoima Suomeen kuin perustaa uusi tehdas ulkomaille. Ammattiyhdistysliike on tätä vastaan ja tuntee epäluuloa. Kaikki on siitä kiinni, halutaanko tänne slummeja. Pitää kansalla olla omaakin älliä eikä uskoa kaikkea, mitä se lukee.

Onhan meilläkin työvoimareserviä, mutta eihän se viitti tehdä töitä, kun on työttömyyskorvaus. On ihme miten vähällä suomalainen mies tulee toimeen, kun ei tartte tehdä töitä. Siihen riittää kansaneläke tai työttömyyskorvaus ihan hyvin. Kun ei ole mitään vaatimuksia. Elävät just niin kuin bulgarialaiset jossakin mörskässä, juovat ja kattovat aamusta iltaan televisiota.

  Ei ole kovinkaan kauan siitä kun Pentti Kouri ennusti, että teollisuuden automaatio nostaa työttömyyttä. Silloin minä sanoin, että kissan viikset. Tämä maa on itse asiassa rakennettu pienellä väestöllä, ja saatu elintaso nousemaan. Sotakorvaukset on maksettu hyvin vähällä väellä; suuret ikäluokat olivat silloin lapsia, jotka kuluttivat enemmän kuin tuottivat.

  Mikä se työvoiman tuonnin autuus on, varsinkin kun konjunktuurit vaihtelevat? Jos tuomme tänne 50 000 vierastyöläistä, ja tulee matalasuhdanne, meillä on 50000 työtöntä enemmän.

  Ei sillä ole merkitystä miten paljon meitä on. Tietenkin jokainen työläinen on samalla kuluttaja, mutta jos on vähemmän ihmisiä, on vähemmän kuluttajia. Lukumäärä ja hyvinvointi ovat eri asia, muutenhan pienet maat olisivat köyhiä ja isot rikkaita.

 - Jos näet kuvan Suomeen tulevasta bulgarianturkkilaisesta äidistä lapsi sylissään, koskettaako se sinua lainkaan?

   Kuka sen takaa, etteikö hän voisi mennä Bulgariaan takaisin. Hän on vain kuullut, että täällä on hyvä sosiaalihuolto, tai että joku toinen bulgarianturkkilainen on päässyt Suomeen. Lasten käyttö on aina propagandaa. Piirsin kerran nälkiintyneen neekerilapsen käden, mutta sen takaa tuli sotilaan käsi.

   Huumeiden lisäksi Suomeen on levinnyt kansainvälinen ihmiskauppa. En hyväksy sitä ollenkaan, on kysymyksessä sitten suomalaisten harjoittama aasialaisten naisten vaimonvälitys tai ulkomailla organisoitu ihmisten tuonti Suomeen. Lehdessä kerrottiin petetyistä pakistanilaisista, jotka olivat maksaneet Suomen suurlähetystön virkailijalle 6000 markkaa työpaikasta. Neuvostoliiton kautta tulevat somalijoukot ovat varmasti maksaneet ryssän virkailijoille päästäkseen Suomeen. Tämä on kovaa bisnestä.

   Mikä tekee köyhäksi? Hölmöys. Jos auttaa hölmöä, se menee geometrisessä sarjassa: tulee kaksi hölmöä. Sitten neljä, kahdeksan, kuusitoista ja niin edelleen. Muut pohjoismaat ovat sulkenet ovensa. Pitääkö meidän odottaa kunnes täällä on sama tilanne.

   Inkeriläisille osoitetaan täällä heti työpaikka. Kun Manu puhui heistä paluumuuttajina, hän luultavasti tarkoitti sitä, että heidät häpeällisesti ajettiin täältä sodan päätyttyä. Nehän ovat suomalaisia, vähän niinkuin karjalaisia, joita ei aikoinaan hyvällä silmällä katsottu. Karjalaisia pidettiin sodan jälkeen puoliryssinä, muristun, että mitä ne nyt tulee meidän nurkkiin. Ja ruotsalaiset, hurrit pesivät kätensä.

  Nyt on hurreillakin vietnamilaiset. Laki on sellainen, että jos kunnan kielivähemmistön määrä putoaa alle tietyn prosentin, kunta muuttuu yksikieliseksi. Mutta laki ei sano, että vähemmistön pitää olla nimenomaan hurreja, ne voivat olla myös vietnamilaisia. Siksi ruotsinkieliset kunnat ottavat vietnamilaisia, koska ne saavat parina ensimmäisenä vuonna valtionapua ja pystyvät pitämään kuntansa ruotsinkielisinä. Ei niiden motiivi sen jalompi ole.

  Kun Suomeen saapuu entinen terroristi Torres, nykyinen pankkirosvo, ja väittää haluavansa poronhoitajaksi, hänet pannaan lukkojen taakse niin kuin muutkin hämärämiehet. Sitten tulee joku määkimään ihmisoikeuksista, valittamaan asteesta asteeseen. Siihen menee aikaa, jonka seurauksena rosvo vaatii 50 000 markkaa korvausta. Miten tuleekin mieleen vanhojen amerikkalaisfilmien gangsteriasianajajat.

 - Onko sinusta oikein, että ihminen suljetaan vankilaan puoleksi vuodeksi ilman oikeudenkäyntiä?

  Ei kai hän kuvittele, että tänne tullaan ilman passia ja päästään etsintäkuulutettuna vapaalle jalalle. Eihän edes tavallinen lentoyhtiö lennättänyt häntä Espanjaan, vaan piti olla sotilaskone, koska pelättiin terrorismia.

   Minä en ymmärrä mistä terrorisminrakkaus tulee. Koko Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta on ihan mätä. Sen jälkeen kun ne ilmoittautuivat Torresin tukiryhmäksi, minä en ole säälinyt niitten asunnottomuutta ja opintolainojen korkoja.

 - Kun Suomi liittyy Eurooppaan, niin pitkiä pidätysaikoja täytyy muuttaa.

   Emme puhu viattomista ihmisistä. Tänne saa tulla japanilaisia murhaamaan ja muita mafia- ja huuumeihmisiä, niitähän täällä jo on. Sitten käy kuin Ruotsissa. Venäläisiä lentokonekaappaajia säälitellään, minun puolestani menkööt sinne mistä tulivatkin. En ymmärrä mistä nämä asenteet tulevat: Suomi on maailman rikollisystävällisin maa. Kyllä luulisi, että tavallisella kunnon ihmisellä on ihmisoikeudet. Täytyyhän meidänkin olla turvassa. Sitten kun pakolais-, aids- ja huumeongelmat alkavat näkyä konkreettisesti, hurahtaneet humanistit pyörittävät päätään eivätkä vastaa mistään. Poliisia ei kukaan ole halunnut kuunnella. Jos rikollisuus kasvaa, meilläkin mennään yhä enemmän niin sanottuun lännen lakiin. Jos viranomaiset ja laki eivät suojaa, niin ihmiset alkavat tehdä sen itse. Silloin eivät torresit ole täällä kauan hengissä. Monet etelän ja idän miehet eivät tiedä Suomesta mitään, mutta haluavat yhteyttä suomalaisiin tyttöihin. Oikein lihava pahannäköinen valkoinen nainen lyö hynttyyt yhteen nuoren käppänän kanssa. Kaveri saa oleskeluluvan, kun nainen tulee raskaaksi. Sitten kaikkien sotkujen jälkeen mimmin ei tarvitse katsoa kuin peiliin, pettymys on suuri. Hänkin luuli itseään rakastettavan juuri sen takia, mitä itse on. Mutta monet kiharapäät rakastavat vain saadakseen oleskeluluvan. Sitten ulkomaalaiskeskukseen soittaa itkeviä tyttöjä, että älkää päästäkö sitä tyyppiä enää tänne.

 - Ennen Suomessakin mentiin naimisiin vain rahan takia.

  Siinä on se ero, ettei kukaan teeskennellytkään menevänsä naimisiin muusta syystä. Neuvoteltiin sukujen kesken, solmittiin avioliittoja ja puhuttiin avoimesti myötäjäisistä ja rahasta.

Friday, January 8, 2010

Kiihottavia kuvia?

Kiihotusta kristittyjä vastaan:

lähde

Kiihotusta muslimeja vastaan:


lähde

Kiihotusta juutalaisia vastaan:

lähde

Muut kuvat löytyivät Google-haulla, paljon muitakin olisi ollut tarjolla kristityistä ja juutalaisista. Keskimmäisen kuvan onnistuin löytämään erään keskustelupalstan kautta. Mikään suomalainen päivälehti ei sitä varmasti tule sivuilleen laittamaan. Ettei Matin tarvitsisi pyytää uudelleen anteeksi. Ovatko nämä satunnaisesimerkit rasistisia ja stereotyyppisiä, onko niistä syytä kiihottua? Valitkoon kukin itse kantansa..

Thursday, January 7, 2010

Esimerkkejä argumentaatiovirheistä

Kuinka monella tavalla nuivaa yritetäänkään (tuloksetta) nujertaa? Ohessa muutama yleinen esimerkki argumentaatiovirheistä maahanmuuttokeskusteluun sovellettuna:



1- HENKILÖÄ VASTAAN HYÖKKÄÄMINEN
-Sinä olet rasisti, kannat vihaa sisälläsi, olet juntti, juot kiljua, et ole käynyt ulkomailla, olet syrjäytynyt etc.

2- STRAW MAN ELI OLKINUKKE
-Ohitetaan vastustettava väite tekemällä siitä karikatyyri, olkinukke. Sitä vastaan hyökkäämällä ja naurettavaksi tekemällä pyritään mitätöimään vastustajan väite, kuten:  te monikulttuurisuuden vastustajat haluatte vain syödä mämmiä ja pukeutua tuohivirsuihin, haluatte, että kaikki ovat samannäköisiä vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen ja haluatte sulkea rajat pysyvästi kuin Pohjois-Koreassa jne.

3- ASIATON AUKTORITEETTIIN VETOAMINEN

Tällaisessa vetoamisessa voidaan erottaa neljä eri tyyppiä:

3.1 Vetoamalla arvostettuun henkilöön haetaan uskottavuutta väitteille, mutta samalla unohdetaan mahdolliset yhtä arvostetut henkilöt, jotka ovat päinvastaista mieltä.

-Pääministerikin kannattaa monikulttuurisuutta

3.2 Toisinpäin käytettynä vastustetaan asiaa vetoamalla epämiellyttävään henkilöön tai jonkin henkilön epämiellyttäviin ominaisuuksiin.

-Tony Halmekin oli rasisti ja katsokaa, miten sen kävi

3.3 Nimettömiin auktoriteetteihin vetoaminen on myös yleistä.

-Tutkijat ovat sitä mieltä, ettei eri etnisillä ryhmillä ole älykkyyseroja.
-Vallitsee suuri yksimielisyys siitä, ettemme selviä eläkepommin hoitamisesta ilman satojatuhansia maahanmuuttajia

3.4 Vetoaminen yleiseen mielipiteeseen tai suuriin väkimääriin ei todista yhtään mitään.

- Useimmat äänestävät maahanmuuttomyönteisiä puolueita, joten Suomen kansa tahtoo lisää maahanmuuttoa
 
4- VETOAMINEN TIEDON PUUTTEESEEN

Tarkoittaa väitettä, että jos jotakin ei ole todistettu vääräksi, sen täytyy silloin olla oikein - ja päinvastoin. missään laskelmassa ei ole todistettu, että maahanmuuttajista olisi enemmän haittaa kuin hyötyä, joten he ovat hyödyksi Suomelle

5- VETOAMINEN TOISTOON

Monikulttuurisuus on rikkaus, maahanmuutto on välttämättömyys, Suomen on kannettava vastuunsa
 
6- VETOAMINEN VOIMAAN

Uhataan väitteen vastustajia suoraan tai epäsuorasti voimatoimin.
-sananvapaudellakin on rajansa!

7- VETOAMINEN SEURAUKSIIN

Vedotaan ikäviin seurauksiin, joita väitteestä muka aiheutuu:

-jos kerran haluatte, että Suomi on vain suomalaisia varten niin sittenhän joudutte suorittamaan joukkokarkoituksia

8- VÄÄRÄ VASTAKKAINASETTELU

Otetaan huomioon vain kaksi ääripäätä, vaikka useampiakin on olemassa.

- Jos ette hyväksy monikulttuurisuutta niin sittenhän pitää palata 30-luvun Saksaan
-Koska emme halua olla rasisteja, meidän täytyy ottaa kaikki halukkaat asumaan Suomeen
 

9- KEHÄPÄÄTELMÄ

-Tarvitsemme monikulttuuria, jotta silmämme avautuisivat tajuamaan, millainen rikkaus toiseus on. Kun tajuamme toiseuden rikkauden, ymmärrämme tarvitsevamme monikulttuuria

10- SLIPPERY SLOPE ELI VIETTÄVÄ PINTA; VIRHEELLINEN PÄÄTTELYKETJU

Väitteen esittäjä tai sen vastustaja vetoaa ikävyyksiin huipentuvaan tapahtumaketjuun, jonka väitteen hyväksyminen tai hylkääminen tuo mukamas tullessaan.

-Jos alamme valikoida tänne tulevia ihmisiä, se johtaa geeniperimämme huononemiseen, sisäsiittoisuuteen ja lisääntyviin sairauksiin, katso vaikka Grönlantia!

11- NON SEQUITUR ELI LATINAN "EI SEURAA"

11.1 Lähtökohdasta ei välttämättä seuraa väitetty johtopäätös

- Rasismi aiheuttaa maahanmuuttajien pahoinpitelyjä. Koska maahanmuuttajien pahoinpitelyjä on olemassa, syynä on rasismi

11.2 Lähtökohdasta voidaan johtaa tietty seuraus, mutta jos lähtökohta puuttuu, väitetään seurauksenkin puuttuvan.

-Ennakkoluulot aiheuttavat rasismia. Jos ennakkoluuloista päästään, loppuu rasismikin

11.3 Väite sisältää useampia väittämiä, jotka ovat ristiriidassa keskenään.

-Kaikki ihmiset ovat samanlaisia, silti suomalaiset eivät hyväksy erilaisuutta

12- PUOLITOTUUDET JA TODISTEIDEN "UNOHTAMINEN"

-On totta, että jotkut maahanmuuttajat tekevät rikoksia, mutta rasismi on pakottanut heidät siihen: "Suomalainen raiskasi Ruotsissa" - ja jätetään mainitsematta, että kyseessä oli Suomen kansalaisuuden saanut maahanmuuttaja

13- TILASTOJEN YMMÄRTÄMINEN VÄÄRIN

13.1 Tilastokäsitteiden, kuten keskiarvon outous

-Vain rasisti voi väittää, että puolet suomalaisista on älykkyydeltään yli keskiarvon

13.2 Otos on liian pieni

- Tunnen ainakin kymmenen kunnollista maahanmuuttajaa; maahanmuuttajat ovat ihan kunnollisia ihmisiä

13.3 Otos ei edusta riittävästi kokonaisuutta

-Ainakin kaikki somalit, mitä meidän työpaikalla ovat, käyvät töissä

13.4 Sovelletaan yleistä sääntöä poikkeustapauksiin

-Kyllähän yhteiskunnan on maksettava ympärileikkaukset kun korvataanhan muutkin leikkaukset Kelasta
..tai halutaan poikkeustapauksesta yleinen sääntö
-Tottakai meidän on otettava maahan kaikkien maahanmuuttajien isoäidit kun kerran otimme tämän egyptiläismummonkin

14- KAUSAALISUUDEN JA KORRELAATION (SYYN JA SEURAUKSEN) SEKOITTAMINEN

- Suomi on nyt paljon avoimempi ja vapaampi yhteiskunta kuin 70-luvulla, jolloin saimme ensimmäiset maahanmuuttajamme. On siis maahanmuuttajien ansiota, että Suomi nyt on avoimempi ja vapaampi

15- POST HOC, ERGO PROPTER HOC ELI LATINAN "TÄMÄN JÄLKEEN, SIISPÄ TÄMÄN TAKIA"

Tässäkin sekoitetaan kausaalisuus ja korrelaatio luulemalla kahta toisiinsa liittymätöntä asiaa syy- ja seuraussuhteessa oleviksi:-Tiedän erään juopon. Se on rasisti. Varmaan juonut niin paljon, että on tullut katkeraksi rasistiksi

16- FALSIFIOINNIN MAHDOTTOMUUS

-Maahanmuutto on Suomelle suuri rikkaus, mutta sitä ei voi mitata mitenkään, kun se on sellaista henkistä rikkautta. Maahanmuuttajat menestyvät älykkyystesteissä yhtä hyvin kuin me, kunhan vain tehdään sellainen testi, missä ne menestyvät

17- AD HOC-SELITYKSET ELI LATINAN "TÄHÄN"

Selitys, joka keksitään saman tien kumoamaan vastaväite tai vastaamaan kriittiseen kysymykseen, tekee siis älyllisen keskustelun mahdottomaksi järjettömillä vastaväitteillään keksien juuri tähän asiaan "sopivan" väitteen. Olisikohan yleisin virhe "olkinuken" ja "henkilöä vastaan hyökkäämisen" kanssa.

-"Kerropa, miksi en näe työpaikallani yhtään mustalaista?" - No sun pomo on rasisti eikä palkkaa niitä. 

-"Miksi mamut tekevät niin paljon rikoksia?" - Suomalaiset tekee yhtä paljon mut niistä ei ilmoteta niin herkästi kun mamun rikoksista. 

-Tiesitkö, että Koraanissa miestä neuvotaan hakkaamaan kuritonta vaimoaan?" - Toi on vaan sun ennakkoluuloa. "Mutta täällähän sanotaan niin, katso vaikka!" - Onkohan toi nyt virallinen käännös, tuskin ne sitä on tollee tarkottanu, siellähän käsketää myös kunnioittaa naista. 

"Miksi meidän muka tulisi maksaa kehitysapua?" - No kun kolonialismi (orjalaivojen terva, orjakauppa, kehitysmaiden riisto, halpatyövoima, lapsikauppa, ilmastonmuutos  jne. jne.)

Tuesday, January 5, 2010

Haastattelussa Nicolai Sennels

Käännös: Veikko Suvanto


Nicolai, kertoisitko lyhyesti tähänastisen elämäntarinasi?

Synnyin vuonna 1976 ja kasvoin Tanskan maaseudulla. Opiskellessani Kööpenhaminassa toimin teinejä avustavana sosiaalityöntekijänä. Psykologian opintojeni aikana soitin myös muutaman vuoden ajan puoliammattilaisessa rockbändissä. Olen tehnyt koko aikuisikäni työtä ongelmanuorten kanssa. Minun on aina ollut helppoa pitää heistä, saada heihin yhteys ja auttaa heitä. Olen kehitellyt uudenlaisia terapiamuotoja, etenkin musliminuorille, ja niitä on kehuttu monissa ammattilehdissä, sanomalehdissä ja radiossa.

Milloin aloit kiinnostua integraatioon ja islamiin liittyvistä kysymyksistä?

Kymmenen vuotta sitten Tanskassa sattui kammottava tapaus. Neljä muslimipoikaa raahasi nuorta naista tukasta pitkin Kööpenhaminan suurinta ostoskatua Strøgetia ja yritti raiskata tämän. Vaikka nainen huusi ja oli selvää että jotakin hirveää oli tekeillä, kukaan ei tehnyt elettäkään estääkseen tätä tapahtumasta. Kuvitelkaa: nuorta naista raahataan pitkin Tanskan vilkkainta ostoskatua eikä kukaan puutu tähän mitenkään. Pahinta mitä itsetunnolleen, henkilökohtaiselle etiikalleen ja humanistisille arvoilleen voi tehdä on olla estämättä pahan tapahtumista, vaikka se sitten merkitsisikin työtoverien, ystävien tai suvun paheksuntaa tai jopa mustaa silmää. Jos autamme heikompiamme vain silloin kun se ei merkitse minkäänlaista riskiä meille itsellemme, olemme hyödyttömiä pelkureita. Nykyään tämä auttaminen ei ole niinkään fyysistä – joskin kaikkien miesten pitäisi mielestäni oppia kamppailutaitoja joko taistelulajeissa tai armeijassa – vaan pikemminkin henkistä. Kirjeiden kirjoittaminen yleisönosastoihin, blogin pitäminen, rehellisten ajatustensa ilmaiseminen keskustelun siirtyessä lounastauolla islamiin tai maahanmuuttoon – kaikki tällainen auttaa paljon. Sen sijaan passiivisena pysyminen samalla kun naisia kohdellaan kaltoin ja epäonnistunut integraatio uhkaa koko arvojärjestelmäämme ja hyvinvointivaltioitamme merkitsee vastuusta vetäytymistä. Etenkin miesten tulisi suhtautua vakavasti osaansa naisten suojelijoina.

Kuten suurin osa tanskalaisista, minäkin olin järkyttynyt raiskaustapauksesta kuullessani. Sekä tapauksen brutaalisuus että naisen jääminen vaille apua tuntui hirvittävältä. Ennen tätä tapausta en ollut ottanut islamin ja muslimimaahanmuuton kritiikkiä kuuleviin korviini, mutta sen jälkeen aloin kuunnella vakavissani. Noihin aikoihin olin edelleen varma että integraatio onnistuisi ennen pitkää ja että jännitteet etnisten ryhmien välillä johtuivat pääasiassa yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Pelkäsin myös arvostelua muiden taholta siinä määrin etten kertonut heille epäilyksistäni. Nyt on toisin: en enää äänestä sosiaalidemokraatteja enkä välitä siitä mitä ihmiset ajattelevat muslimikulttuuria yms. koskevista mielipiteistäni. En ole myöskään enää passiivinen – tunnen kunnia-asiakseni puolustaa alistettuja musliminaisia ja vapauksiamme ja näyttää ihmisille, että meillä on oikeus sanoa kakistelematta mitä mieltä olemme islamista ja muslimimaahanmuutosta.

Sivumennen sanoen: kävi sattumalta niin, että kolme noista neljästä muslimipojasta tuomittiin joksikin aikaa laitokseen jossa minä olin tuolloin töissä. He olivat epävarmoja, hämmentyneitä nuoria miehiä, joilla oli muslimimiehille liiankin tyypilliset sovinistiset asenteet ja voimakas uhrimentaliteetti eikä mitään varsinaisia elämänarvoja, paitsi pyrkimys saada mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kertoisitko konfliktistasi Kööpenhaminan kaupunginhallituksen kanssa?


Tehtyäni vuosia töitä sekä tanskalais- että muslimilasten ja -nuorten kanssa minulle oli valjennut, että näiden kahden kulttuurin välillä on hyvin syviä psykologisia eroja. Nämä erot ovat niin syvällekäyviä että muslimien täytyisi luopua monista perustavista arvoistaan voidakseen integroitua yhteiskuntaamme ja tuntea itsensä tanskalaisiksi, suomalaisiksi, saksalaisiksi jne.

Koska olen rikollisuuteen ja maahanmuuttajiin erikoistunut psykologi, Kööpenhaminan integraatiovastaava Jakob Hougaard kutsui minut osallistumaan integraatiota käsittelevään konferenssiin kaupungintalolla. Keskustelu koski rikollisia maahanmuuttajia, maahanmuuttajia ja integraatiota, maahanmuuttajia ja terrorismia, maahanmuuttajia ja rinnakkaisyhteiskuntia jne. Minua alkoi ärsyttää keskustelun yleinen kulku, sillä kaikki osanottajat niputtivat ”maahanmuuttajat” yhteen ikään kuin he kaikki tulisivat samasta kulttuurista. Esitin omana käsityksenäni että suurin osa ongelmallisista maahanmuuttajista tulee muslimikulttuureista ja että meidän tulisi ratkaisuja ja toimintamalleja miettiessämme ottaa huomioon kulttuuriset tekijät. Tämä oli liian suoraa puhetta sekä Hougaardille että suurimmalle osalle keskustelijoista. Toinen keskustelu konferenssissa koski sitä että meidän pitäisi auttaa rikollisia maahanmuuttajia löytämään rauha elämässään rohkaisemalla heitä suuremmassa määrin uskonnon pariin. Tällöin minä muistutin Hougaardia ja muita keskustelijoita monista Koraanin kohdista, joissa yllytetään muslimeja tekemään rikoksia – ja että monet Kööpenhaminan moskeijoista tiedetään erittäin radikaaleiksi. Tämäkin oli poliitikoille liikaa.

Sittemmin olen väitellyt Kööpenhaminan pormestarin kanssa sanomalehti Jyllands-Postenin nettisivuilla pitämässäni blogissa nimeltä ”Kulttuurien kuilu”. Debatti alkoi siitä että hän lupasi kustantaa muslimien uskonnolliset juhlat, jos nämä auttaisivat häntä tulemaan valituksi uudelleen paikallisissa vaaleissa 17. 11. 2009. Hän ei muuten voittanut vaaleja. Valitettavasti voittaja, Klaus Bondam, on tavallaan vielä huonompi vaihtoehto: koska hän on avoimesti homoseksuaali ja käyttää meikkiä, hänellä tulee luultavasti olemaan vaikeuksia kommunikoida muslimiyhteisön kanssa.

Miksi muslimien kanssa on niin vaikea saada aikaan dialogia korkeasta rikollisuusasteesta ja integraatio-ongelmista?

Syy piilee kulttuuripsykologiassa. Muslimikulttuurissa ihmiset katsovat, että heidän elämäänsä kontrolloivat pääasiassa ulkopuoliset tekijät: islam, Allah, imaami, perheen isä, kulttuurin normit ja perinteet sekä – aina kun ilmenee jokin ongelma – vääräuskoiset ja etenkin vääräuskoiset auktoriteetit. Länsimaisessa kulttuurissa tilanne on monessa suhteessa päinvastainen. Katsomme olevamme itse vastuussa elämästämme. Pidämme motivaatiotamme, elämänkatsomustamme, ajattelutapaamme, kommunikointi- ja toimintatapojamme tärkeimpinä elämäämme vaikuttavina tekijöinä. Siksi meillä on niin paljon psykiatreja ja terapeutteja, suuri määrä yhteiskuntatieteitä, rivikaupalla elämänhallintakirjoja yms., jotka on kirjoitettu sisintä elämäämme ajatellen ja perustuvat sille ajatukselle että me luomme ja hallitsemme itse elämäämme. Nämä asiat ja tämä katsantokanta puuttuvat muslimikulttuurista. Jos olet muslimi ja sinulla on jokin ongelma, sinua ei ole kasvatettu  ajattelemaan: ”Mitä teen väärin koska joudun jatkuvasti vaikeuksiin?” Muslimikulttuurissa katse on aina suunnattu ulkomaailmaan: ”Kuka teki tämän minulle, minun elämälleni?”

Tällainen ajattelutapa saa ihmisen pitämään aina itseään uhrina ja jotakuta tai jotakin ulkopuolista syypäänä ongelmiinsa. Professori Bernard Lewis, kuuluisa islam-historioitsija, on tehnyt  saman  havainnon. Hän muotoili tämän kulttuurieron niin, että länsimaalaiset kysyvät: ”Mitä tein väärin?”, kun taas muslimit kysyvät: ”Kuka teki tämän minulle?”

Niinpä monet muslimit ovat sitä mieltä etteivät he ole itse vastuussa ongelmistaan. Ja on vaikea puhua ihmiselle hänen ongelmistaan jos hänen mielestään kaikki on jonkun muun syytä...

Liittyykö rikollinen käyttäytyminen jotenkin kasvatukseen?

Mitä suurimmassa määrin. Hyvän kasvatuksen saaneilla ihmisillä on yleensä hyvä itsetunto, he ovat yleensä hyväntuulisia ja osaavat ratkaista ongelmansa rakentavalla tavalla. Heidän on helppo rakastaa lähimmäisiään ja olla hyödyksi sekä heille että itselleen.

Kokeneena ammattipsykologina voin kertoa että useimmilla rikollisilla on sisimmässään paljon vihaa, epävarmuutta ja hyvin vähän kykyä empatiaan. Tärkeä kysymys on seuraava: miksi niin monet muslimit saavat sellaisen kasvatuksen joka tekee heistä rikollisia?

Vastaan kysymykseen analogialla. Jotkin perheet tarjoavat lapsille hyvän kasvuympäristön. He oppivat ottamaan vastuuta, tuntemaan empatiaa ja tajuamaan että tuhoisat tunteet kuten viha, kateellisuus, kostonhalu jne. ovat negatiivisia ja että ne tulee pitää kurissa. Toiset perheet taas tarjoavat huonon kasvuympäristön: lapsista tulee yhteistyökyvyttömiä, haluttomia sopeutumaan yhteiskunnan sääntöihin, piittaamattomia muista ja itsestään jne. Tässä mielessä jokaisessa perheessä on oma kulttuurinsa, omanlaisensa tunne- ja kulttuuriympäristö joka muokkaa siinä kasvavia ihmisiä. Perheet ovat erilaisia ja voivat vaikuttaa ihmisten kehitykseen terveellisellä tai epäterveellisellä tavalla, ja sama pätee myös kulttuureihin.

Ei ole epäilystäkään että muslimikulttuuri tarjoaa yleisesti ottaen epäterveen kasvuympäristön. Sille ominainen vihan ihailu, naisellisten piirteiden (joita psykologiassa kutsutaan ”feminaksi”) tukahduttaminen, epävarma suhde kunniaan, uhrimentaliteetti ja kyvyttömyys nähdä yhteys oman käytöksen ja omien ongelmien välillä on kaikki omiaan luomaan epäkypsiä, aggressiivisia ja matalalla itsetunnolla varustettuja yksilöitä.

Pidetäänkö näkemyksiäsi poliittisina eikä ammattipsykologin esittäminä kiihkottomina havaintoina?

Minua ja kirjaani on toki kritisoitu. Kuten voitte itsekin kuulla, sanon asiat suoraan. Mutta kriitikoillani joko ei ole kokemusta työskentelystä muslimien kanssa tai sitten he ovat itse muslimeja. Kun luennoin opettajille ja sosiaalityöntekijöille kouluissa joissa on paljon muslimeja, he ovat aina samaa mieltä kanssani. Noissa tilaisuuksissa keskustelu ei koske sitä, olenko väärässä vai oikeassa, sillä he kaikki ovat tehneet täsmälleen samanlaisia havaintoja kuin minä. Luentojen päätteeksi siirrymme heti pohtimaan ratkaisuja. Kirjani arvosteltiin hiljattain tanskalaisten ammattipsykologien lehdessä PsykologNyt. Arvostelu oli hyvin myönteinen ja kirjaa kuvailtiin ”provosoivaksi herätyshuudoksi, vakuuttavaksi ja konkreettisiin esimerkkeihin perustuvaksi”. Myös monet sanomalehdet kirjoittivat siitä myönteisesti ja jopa kuuluisin muslimipoliitikkomme, Naser Khader, joka on itsekin kirjoittanut kirjan muslimikulttuurista, antoi siitä myötämielisen lausunnon. Khaderin mukaan ”Nicolai Sennelsin ammattikokemus on poikkeuksellinen ja hänen selkeät esimerkkinsä tekevät tästä kirjasta pakollista luettavaa jokaiselle opettajalle ja sosiaalityöntekijälle”. Ihmiset joilla on kokemusta muslimeista pitävät minua kokeneena ammattipsykologina.

Mikseivät media ja akateemiset piirit reagoi millään tavoin? Johtuisiko tämä siitä että ne toimittajat ja yliopistoväki, joilla on niin sanoakseni oma lehmä ojassa myönnytyspolitiikassa, olisivat vaarassa joutua luopumaan urastaan? Paluu assimilaatiopolitiikkaan merkitsisi monille monikultturismista uran tehneille ihmisille mediassa ja yliopistoissa henkilökohtaista katastrofia.

Tärkein opinkappale akateemisissa piireissä on se että syyn ja seurauksen laki ei päde muslimien kohdalla. Tarkoitan syyllä ja seurauksella yksinkertaisesti sitä että ihmiset luovat itse oman elämänsä. Yliopistomaailmassa opetetaan että köyhien ja yhteiskunnalle vahingollisten ihmisten kohtalo on meidän muiden käsissämme. Kuitenkin on selvää että muslimit ovat itse vastuussa ongelmistaan kieltäytymällä integroitumasta, oppimasta tanskaa, tarjoamasta lapsilleen koulutusta, työskentelemästä, avautumasta läntiselle kulttuurille jne. Naisellisten piirteiden tukahduttaminen on erityisen vahingollista sekä heidän naisilleen, miehilleen ja lapsilleen että mahdollisuudelle rakentaa vapaita, demokraattisia ja humaaneja yhteiskuntia. Yliopistoväen mielestä syyn ja seurauksen laki pätee ainoastaan rikkaiden ihmisten kohdalla: kun he ovat epätoivoisia tai epäonnistuneita, se on heidän omaa syytään ja heille ihan oikein... Naurettavaa. Jos emme halua näyttää ihmisille, missä määrin he ovat itse vastuussa ongelmistaan, kuinka voimme opettaa heitä ratkaisemaan nuo ongelmat?

Iso-Britannia ja Ruotsi tuntuvat kilpailevan siitä, kumpi on Euroopan mestari lakaisemaan ongelmat maton alle. Tanskaa taas pidetään joskus eräänlaisena vapaamman keskustelun edelläkävijänä. Mutta tämä käsitys Tanskasta ei ehkä ole täysin oikea – osa tanskalaista mielipideilmastoa ovat kuitenkin edelleen Tøger Seidenfaden ja DR. Onko Tanskan politiikassa siis muuttunut viime vuosina niin paljon kuin puheista voisi päätellä?

Tanska on maailmankuulu avoimesta islamia ja muslimimaahanmuuttoa koskevasta keskustelusta. Ja tämä huomio on epäilemättä ansaittu. Sanomalehdissä julkaistaan jatkuvasti kirjeitä joissa kritisoidaan islamia ja muslimien epäonnistunutta integraatiota. Tanskalaiseen kulttuuriin yksinkertaisesti kuuluu, että ihmisiä jotka suuttuvat arvostelusta ja menettävät malttinsa pilkataan julkisesti. Meillä on toki myös ihmisiä jotka eivät tajua islamin ja etnisten jännitteiden vaaraa. Ei ole epäilystäkään että äärivasemmistolaiset lehdet kuten Tøger Seidenfadenin Politiken menettäisivät lukijoita – ja siten myös rahaa – jos ne ottaisivat realistisemman asenteen näihin ongelmiin. Mutta ne menettävät lukijoita joka tapauksessa ja ainoat äärivasemmistolaiset puolueet, Enhdeslisten ja De Radikale Venstre, ovat nekin hiljalleen valumassa eduskunnan viemäristä alas. Normaali kadunmies ja -nainen näkee selvästi mitä maallemme on tapahtumassa. Hän tapaa aggressiivisia muslimeja diskoissa, lastensa kouluissa, metrossa jne. On tärkeää että ihmiset puhuvat näistä asioista. Jokainen joka mainitsee muslimimaahanmuuttoa koskevista huolistaan vaikkapa työpaikalla auttaa monia työtovereitaan ajattelemaan asiaa ja puhumaan siitä avoimemmin töissä, perheaterioilla jne.

Jos saisit päättää, mikä olisi tärkein muutos jonka tekisit tavassa käsitellä muslimimaahanmuuttajia?

Ihmisten kutsuminen täysin erilaisesta kulttuurista asumaan meidän maissamme on suurin sosiologinen koe ihmiskunnan historiassa ja on selvää että se päättyy huonosti. Syvällekäyvät muutokset kokonaisen maanosan demografiassa ovat äärimmäisen vaarallisia. Maahanmuuttajat joilla ei ole halua assimiloitua – siis omaksua kulttuurimme ja tulla länsimaalaisiksi – eivät kuulu tänne. Meidän pitäisi löytää planeetaltamme jokin paikka jossa sellaiset ihmiset voisivat elää ilman painetta sopeutua ja jossa heidän yhteiskunnalle haitallinen käytöksensä, uskonnollinen fanatisminsa ja taloudellinen taakkansa ei vahingoittaisi heidän ympäristöään.

Maahanmuuttokriittisillä keskustelupalstoilla myönnytyspolitiikkaa pidetään onnistuneen integraation täydellisenä vastakohtana. Etenkin muslimivoittoisilla alueilla asuneet tanskalaiset ja ruotsalaiset sanovat että myönnytykset saavat muslimit vain vaatimaan lisää. Onko myönnytyksillä vaikutusta rikollisuuteen? Ovatko kaikki myönnytykset pahasta vai näetkö niissä joitakin valoisia puolia?

Myönnytykset vahvistavat epäilemättä muslimien tunnetta että he ovat voimakkaita ja oikeassa. Se saa myös meidät näyttämään heikoilta heidän silmissään. Heidän uhrimentaliteettinsa kasvaa joka kerta kun joku myönnytyspolitiikan harjoittaja avaa suunsa. Myönnytykset nimittäin kuuluvat läntiseen perinteeseen. Me odotamme että tekemällä kompromisseja ja olemalla ystävällisiä saamme toiset tuntemaan kiitollisuutta ja tekemään parhaansa ratkaistakseen ongelmansa. Muslimit ajattelevat toisin – heidän kulttuurissaan koira joka haukkuu kovimmin pääsee päälliköksi.

Me olemme tottuneet ajattelemaan että vain pienet koirat haukkuvat – isojen koirien ei tarvitse haukkua, koska ne voivat tehdä mitä haluavat. Kun ne haukkuvat, ajattelemme että ne ovat epäkypsiä ja tarvitsevat vain lisää kasvatusta. Tekemällä myönnytyksiä ja kompromisseja omien arvojemme suhteen saamme muslimit pitämään meitä heikkoina ja haavottuvaisina, ja he tuntevat yhä vähemmän tarvetta sopeutua kulttuuriimme. Myönnytyspolitiikka on kuolettava seuraus kyvyttömyydestä ymmärtää tätä oleellista eroa läntisen ja islamilaisen kulttuurin välillä.

Pahinta mitä myönnytyspoliitikot ja poliittinen korrektius ovat saaneet aikaan on se että monet ihmiset pelkäävät sanoa mielipiteensä. Ihmiset pelkäävät vaikuttavansa rasistilta tai saavansa huonon maineen. Minun neuvoni heille on: älkää välittäkö! Jos näkisitte neljän pojan raahaavan tyttöä hiuksista – ettekö yrittäisi estää heitä? Jos olette vakavasti huolissanne islamista ja muslimimaahanmuutosta – eikö teidän vastuunne ole puhua siitä?

Alkuperäinen haastattelu (engl.) täällä.

Monday, January 4, 2010

Monikulttuurinen Bingo!

 Tämä termilista tarjoaa tekemistä moneen lähtöön: Yliopiston luennolle, tenttiin, lehtien lukemiseen, uutisten seuraamiseen, tiedostavien ihmisten puheiden kuuntelemiseen ja tulkitsemiseen jne. Ei muuta kun lappua täyttämään ja bingoa tavoittelemaan! Kannattaa varmaan laittaa enemmän kuin viisi termiä, koska muuten peli päättyy turhan nopeasti.

1. moniosaaja
2. afrikan-suomalainen
3. monikulttuurinen
4. suvaitsevainen
5. etnosentrinen
6. polysentrinen
7. positiivinen diskriminaatio
8. voimavara
9. identiteetti
10. toiseuden kohtaaminen
11. ainutlaatuisuuden ymmärtäminen
12. kulttuurinen diversiteetti
13. akkulturaatio
14. interkulttuurinen kompetenssi
15. rikastuttaa kulttuuria
16. kotikansainvälistyminen
17. muukalaiskammoinen
18. syrjimättömyystaso
19. yhdenvertaisuuden edistämisvelvoite
20. voimavaraistaminen
21. rakenteellinen syrjintä
22. juurettomuuden kokemus
23. moniperustaisuus
24. etnisyyksien dekonstruointi
25. moni-identeettisyys

Jossain toisessa yhteydessä voi pohtia, että mitä järkeä näissä on. Vai onko sitä.

Sunday, January 3, 2010

Media ja Sellon tragedia

Muutama asia on jaksanut hämmästyttää pientä lukijaa Sellon tragediaan liittyen. Ihan perusasioista on lähdetty luisumaan täysiin toisarvoisuuksiin itse tekoon verrattuna. Kuka oli syyllinen? Tapahtumasta kantaa vastuun kosovolaistaustainen taparikollinen nimeltään Ibrahim Shkupolli. Kaikki muu on siihen verrattuna toisarvoista mutta pohditaanpa niitä hetki.

Olisiko tekijä pitänyt karkoittaa? Tätä mieltä moni on tuntunut olevan. Shkupollin rötöstely oli jatkunu käytännössä koko maassaoloajan. Turhaa jälkiviisautta tämä on mutta pitää paikkansa että edellytykset olisivat olleet olemassa ulkomaalaislain mukaan kirkkaasti:
149 §
Maasta karkottamisen perusteet
Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:
1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;
2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;
3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka
4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.
Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.
Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.
Sen lisäksi huomauttaisin, että kyseessä on maahanmuuttajakysymys, koska tekijä oli maahanmuuttajataustainen. Media lähti kiireesti peittelemään tätä asiaa, jota saatetaan vielä puida jälkeenpäinkin. Pääkirjoitukset huusivat myös kuorossa että etnisyyden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Teko oli kuitenkin erittäin kylmäverinen ja harkittu teko, joka täyttää verikoston tunnusmerkit. Nämä kuitenkin sivuhuomautuksena mainittakoon. Tämä oli siis laajemmin tarkasteltuna yksittäistapaus, jossa oli mukana tiettyjä mausteita toisesta kulttuurista.

Näiden asioiden sijaan tapahtunutta on lähdetty pohtimaan pitkälti kouluampumisjuttujen jatkona, joka on täysin väärä tapa. Niissä tapauksessa tekijät olivat kypsymättömiä ja harhaisia nuorukaisia, joiden tekoihin netin osuutta voidaan aina arvuutella. Kauhajoen tapaus olisi nykytietojen mukaan ollut jopa estettävissä ja niin oli jopa käsketty tehdä. Tyypillisesti suomalainen tappaminen tapahtuu jo kaiken menettäneiden välillä ja alkoholin vaikutuksen alaisena.

Vielä pitää erikseen mainita Ylen iltauutislähetys tapahtumapäivän iltana. Siinä zuumattiin muutama "rasistiseksi" väitetty viesti oikein erikseen, jossa kysyttiin juuri edellämainittujen asioiden perään, mitään kansanryhmää erikseen panettelematta. Senhän pitäisi olla rasismin perusmääritelmä mutta "suvaitsevaiset" käyttävät sanaa tunnetusti mielivaltaisesti ja omiin tarkoituksiinsa väkisin soveltaen.

Eli tiedotusvälineet voisivat pohtia asioita niiden omilla nimillään, kääntämättä heti valokeilaa mm. suomalaiseen (väitettyyn) väkivaltakulttuuriin, rasismiin, viinankäyttöön, kotouttamisen puutteisiin,aseiden lukumäärään, tunnekylmyyteen jne. Pitäisi ennemmin tarkastella avoimesti sitä, että mitä tulijat tuovat pahimmillaan tulleessaan. Taitaa olla liikaa pyydetty?

Saturday, January 2, 2010

Runo uudelle vuosikymmenelle

Uusi vuosikymmen- ihanaa!

Uusi vuosikymmen koitti- ihanaa!
Tulevaisuudessa siintää jotain säteilevää ja riemuisaa!
Kortit uudelleen sekoitetaan,
Toivottomuus maailmasta poistetaan.
Illuusio, niin erikoinen lie,
Lapsettaa, pois huolet vie.

Juhli paljon maapallo, anna meille malli,
Ihmisten kaikkialla rukoilla salli,
Että terveytesi säilyttäisit,
Läpi avaruuden lujaa kiihdyttäisit.
Ei toki tänään vaan huomenna,
Jos ei oikeasti ymmärrä niin suomenna,
Sillä puheiden takana
Huolehtii joka pakana
Vain omasta omasta onnestaan.
Maapallon kohtalo tulee 
Odottamaan diplomatian aikaa
Luultavasti joskus vielä riemusävel raikaa.
Äkkiä on toimeen ryhdyttävä,
Muuten maapallon on kohta mentävä.

Ah, niin täytyisi todella,
Muuten voi olla kohta myöhäistä!
On poliittisesti epävarmaa,
Pommit ja sodat uhkaavat maailmanrauhaa!
Toki se paha on satu
Ja se hyvä on vitsi
Tukitaan terrorismin latu,
Rauhassa, muuten kaikki häviäisi!

Rauhaisa harmonia,
Saa kumartaa ja polvistua,
Niin mukavalla tavalla,
Maailmasta oma asia samalla!
Olkoon kielletty sana tuhma,
Vain rauhan toiveet sallittava
Muusta vaietaan,
Jotta eteenpäin hyvin jatketaan

Ken polvensa koukistaa,
Ei näin jatkaa voi, sen toteaa!
Ja näin toiveiden edessä asiaa pohtii,
Myrskyä vastustaa mielii
Mielellään itsensä uhraten,
Kuitenkin itseään säästäen,
Pääsee viimein maaliin,
Vapauteni, sain parhaan saaliin!

Uusi vuosikymmen koitti- ihanaa!
Tulevaisuudessa siintää jotain säteilevää ja kirkasta!
Kortit uudelleen sekoitetaan,
Toivottomuus maailmasta poistetaan.
Illuusio, niin erikoinen lie,
Lapsettaa, pois huolet vie.

Uusi vuosikymmen koitti- ihanaa!

Inspiraation lähteenä oli tämä mainio runo.

Friday, January 1, 2010

Nimi vaihtunut

Blogin nimi tarkentui aihepiiriään paremmin kuvaavaksi.