POLIITTISEN KORREKTIUDEN KUKKASIA- KIRJOITUKSIA SANANVAPAUDESTA

KIRJASTA:

Poliittisen korrektiuden kukkasia- kirjoituksia sananvapaudesta esittelee joitakin ilmaisuvapauden loukkauksia ja kuvaa niiden kautta tarkemmin ”poliittisen korrektiuden” monenlaisia vaikutuksia yhteiskunnallisella tasolla. Useimmat kirjan esimerkit ovat Saksasta ja Britanniasta mutta osataan sitä muuallakin. Kirja kertoo tarkemmin, että keitä halutaan erityisesti suojella ja minkä takia.

KIRJOITTAJASTA:

Mika Sankari on 33- vuotias yhteiskuntakriitikko Hartolasta. Hän on kiinnostunut erityisesti väestötieteeseen ja sananvapauteen liittyvistä ilmiöistä. Mika on opiskellut mm. aluetiedettä Vaasan yliopistossa ja saksan kieltä ja kulttuuria Münchenin Ludwig-Maximilians-Universitätissä. Aika kuluu kirjoittamisen lisäksi keikkatöiden, lukemisen, tenniksen ja uinnin merkeissä.

KIRJAA SAATAVILLA HINTAAN 10 €/KPL


TILAUKSET mika.sankari at gmail.com tai 0405640750

UUTUUS NRO 1: KÄÄNNÖSPALVELU PÄIVYSTYSPERIAATTEELLA

Toiminta-ajatus: Ota yhteyttä minuun ja toimita tekstisi, niin saat sen takaisin suomennettuna jopa samana päivänä! Käännettävät kielet ovat saksa, englanti ja ruotsi. Veloitus 30 euroa/ sivu, 1 snt/suomenkielinen sana tai erikseen sovittava korvaus toimeksiannon perusteella. Erikoisalojani ovat yhteiskunnallinen , urheiluun ja ravintolatoimintaan liittyvä sekä kaupallinen sanasto.


UUTUUS NRO 2: KÄÄNNÖSPALVELU KESTOTILAUS-PERIAATTEELLA


Toiminta-ajatus: Haluaisitko syventää jonkin tietyn alan osaamistasi ja tiedät siihen liittyvän nettisivuston julkaisevan aiheesta uutisia? Ja kaipaisit jonkun kääntämään ne selvälle suomenkielelle? Esimerkkinä voidaan ajatella erilaisia ajankohtaisjulkaisuja saksalaisilla sivustoilla. Hinnoittelu menisi esimerkiksi seuraavasti: 5 euroa/uutinen tai kuukausitilaus(sis. 4 juttua) 15 euroa. Lisähintä 3 euroa uutista kohti.Tai sopimuksen mukaan.

Friday, May 28, 2010

Huimia lukuja

Muutamia satunnaispoimintoja rahamaailmasta:

Suomi velkaantuu näin.

Yhdysvallat velkaantuu näin.

Saksa velkaantuu näin.

Australia velkaantuu näin.

Britannia velkaantuu näin.

Näin hurjasti maailman väkiluku kasvaa.

Näin maailmassa synnytään ja kuollaan.

Hyvin havainnollisia ja ajatuksia herättäviä linkkejä, jotka pesevät mielenkiinnossa kuivat tilastot mennentullen. Niihin toki pohjautuen.

Thursday, May 27, 2010

Työelämän reformi?


Seuraa jonkinlaista tajunnanvirtaa erittäin runsaalla idealismilla höystettynä. Tämä ei kuulu normaalisti tapoihini, poikkeus vahvistakoon säännön.

 Allekirjoittaneella on nyt takanaan kokemusta erilaisista ja erimittaisista työsuhteista reilun vuosikymmenen ajalta. Suurin osa tekemistäni töistä on sisältänyt asiakaspalvelua muodossa ja toisessa. Se on opettanut ainakin kärsivällisyyttä ja oikean ja väärän näkemistä mutta ollut auttamattoman puuduttavaa pidemmän päälle.


Työnimikkeitäni ovat olleet mm. kokki, tarjoilija, vastaanottovirkailija, seikkailuopas, toimistotyöntekijä, puhelinmyyjä, kontaktihenkilö, markkinoija, yhteysassistentti ja nyt toimin yrittäjänä. Valitettavan harvassa ovat kuitenkin olleet aidot ilonhetket työn parissa. Ehkä olen osannut kiertää ne parhaat paikat liian lahjakkaasti tähän mennessä. Nykyinen tilanteeni on ihan lupaava.

Mielessäni on ajoittain pyörinyt sellainen veikeä ajatus, että mitä jos normaaliin työntekoon (fyysisesti ja henkisesti) kykenevillä ihmisillä olisi tietty velvoite tai paremminkin kiintiö varattuna työelämään? Eli juttu menisi tiivistetysti niin, että oppivelvollisuuden jälkeen pitäisi tehdä tietynmittainen jakso suorittavaa työtä, toimihenkilötason töitä, yrittäjänä ja kyvykkäimmät pääsisivät ”tasolle neljä” tekemään niitä kuuluisia "parempia hommia". Tässä mallissa, jota en ole sen pidemmälle hahmotellut, ei kuitenkaan jaeltaisi noita ”uria” nallekarkkien tasajako-mallin mukaisesti vaan yksilön kyvyt olisi edelleen se ratkaiseva juttu.

 Miten tämä sitten voisi käytännössä mennä? Ehdottamani mallia voisi kutsua vaikkapa "työelämän kierto"- malliksi. Korostan heti alkuun, että käytössä oleva malli olisi täysin vapaaehtoinen ja yksilön omassa harkinnassa, johon voisi siirtyä siinä kolmenkympin korvilla. Kiertomallille tulisi kuitenkin kehittää oma järjestelmänsä, jota hoitaisi tarvittavassa määrin aiemmin lakkautetun "työkkärin" henkilökunta. Useimmiten järjestelmään pyrkivät hoitaisivat luonnollisesti ensin työntekijätason hommat alta pois. Tuohon ikään mennessä monilla on kuitenkin korkeakoulutus, joten näiden kohdalla siirtyminen lattiatasolle ei tietysti olisi herkkua. Vastapainoksi se koulutusta vastaava paikka olisi kuitenkin jatkossa varmasti olemassa.

Mallissa olisi mukana sekä julkisia että yksityisiä yrityksiä ja kolmatta sektoria. Sopimukset tehtäisiin sitoviksi muutamiksi vuosiksi eteenpäin ja mukanaolevat työnantajat sitoutuvat palkkaamaan järjestelmään tiukan haun jälkeen valituksi tulleita. Vastapainoksi tämä malli saattaa edellyttää paikkakunnanvaihtoa mutta mikäpä olisi täydellistä.. Kiertojärjestelmä tekisi työelämäkokemuksesta monipuolisen siihen osallistuville.

 Vielä yksi tärkeä pointti. Erilaiset tuet muuttuisivat raakasti vastikkeellisiksi eli ansiosidonnaisen aikana tulisi vastaanottaa työtä viimeistään puolen vuoden jälkeen. Kieltäytymisestä aiheutuisi kuukauden karenssi, kolmesta kieltäytymisestä pudottaisiin hyvin niukalle sosiaalituelle. Siitä olisi tässä järjestelmässä tullut nykyistä halveksuttavampi elämäntapa.

Jotain on kuitenkin pakko tehdä, jotta työelämässä jaksettaisiin nykyistä paremmin. Ja pian.

Saturday, May 22, 2010

Rasismi

Unihiekat silmistä karistanut  uutinen sai tarttumaan virtuaalikynään pitkästä aikaa ja pohtimaan asiaa ja ratkaisukeinojakin. Ja tuntemaan salaa tyytyväisyyttäkin, oma kirjani tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta. Edellyttäen siis, että tuo ehdotus etenee. En vaan jaksa moiseen uskoa, mutta yritetään nyt kuitenkin pohtia, että

Mitä rasismi on? Se on esimerkiksi
- toisen kansanryhmän asettamista eriarvoiseen asemaan toiseen verrattuna (voidaanko tähän laskea vaikkapa uskonnolliset- ja kielivähemmistöt, on aina kiistanalaista)
- selviä etnisyydestä aiheutuneita solvauksia, joista ei jää tulkinnanvaraa
- tietyn ihmisryhmän (kaikkien) jäsenten suorituskyvyn aliarviointia
- ylimielisyyttä tiettyä ihmisryhmää (ja/tai sen jäseniä) kohtaan
- "positiivista" syrjintää (esimerkiksi työelämässä)
- kyvyttömyyttä vapautua ennakkoluuloistaan ja -asenteistaan
- pahimmillaan väkivaltaa
- jne.

Kuka tuollaisia mahtaa harrastaa?

Miten tehdä tuollainen (jo syntyessään kuollut) lakiehdotus mahdottomaksi?  Se sisältää jo sinällään länsimaiseen yhteiskuntaan soveltumattoman rangaistusmuodon eli kollektiivisen syyllisyyden. No tämähän ei tietyissä piireissä menoa toki haittaa..

Ainahan voi tehdä ilmoituksia, voi liittyä siihen puolueeseen, jota kohtaan tuntee vastenmielisyyttä ja harjoittaa toimintaa sen nimissä.. Ei voi yllyttää mihinkään, kyllähän tuo hanke tulee kaatumaan?! Ja kannattaa taas miettiä äänestämistä ensi kerralla, nyt tuota järjettömyyttä puuhastellaan vihreän oikeusministerin johdolla..

Friday, May 14, 2010

POLIITTISEN KORREKTIUDEN KUKKASIA- KIRJOITUKSIA SANANVAPAUDESTA ON SAAPUNUT

Tilaukset ja tiedustelut allekirjoittaneelta hintaan 9,95 (sis.alv) osoitteesta mika.sankari(at)gmail.com tai numerosta 0405640750. Käytössä myös skype (emerituss) ja MSN (mikasankari(at)hotmail.com). Tässä sisällysluettelo vielä (pahoittelut pomppivista numeroista) kertaalleen:

LIITY FACEBOOK-KAVERIKSI! 



1 JOHDANTO .............................................. 5

2 NÄKÖKULMIA JA MIEL IPITEITÄ .....7
Diktatuurin merkkejä.........................................7
Kiertoilmausten tyranniasta................................8
Mielipiteiden muokkaajat................................. 13
Valtavirtamedia- nykyajan inkvisiittori................15
Poliittinen korrektius vallankäytön välineenä suvaitsevaisuuden
valepuvussa.......................................................17
Haastattelussa Anne-Marie Le Pourhiet..............18
Valistuksen epäkorrekti perintö...........................19
Tasa-arvoa vai epätasa-arvoisuutta?....................21
Jälkikirjoitus: Ranskan presidentinvaalit 2007...... 23
Kielenmuokkaajien valta..................................... 24

3 KÄYTÄ NNÖN ESIMERKKEJÄ POLIITTISESTA
KORREKTIUDESTA......................................27
”Satu kolmesta pienestä porsaasta” kiellettiin Britanniassa.............. 27
Ajatuspoliisi makuuhuoneessa.............................28
Poptähti Morrissey kypsyi Britanniaan................ 29
Koululaisen kirje.................................................30
Saksalaispoliisit opiskelevat turkin kieltä ja kulttuuria...31
Vaiennettu poliisi........................................................33
Ympärileikkauksista ..................................................34
Kaikki eivät ole lain edessä tasavertaisia.....................35
Jalkapallojoukkue ei saanut ristiä pelipaitaansa............38
Epämiellyttävä totuus eurosta..................................... 40
Tasan ei käy älynlahjat............................................... 42
Homoseksuaalit hyökkäysten kohteina kouluissa......... 43
Romaneista kiertäviä eurooppalaisia?...........................47
Muslimit suuttuivat joulunäytelmän nimen takia..............47
1.12.2009 alkoi uusi eurooppalainen aikakausi
(Lissabonin sopimus).................................................. 48
Tintti Kongossa -kirjan myynti saatetaan kieltää Belgiassa .......51
Naistutkimuksesta tuli sukupuolentutkimusta Helsingissä...........52
Vihreä lanka -lehden sarjakuva rinnastaa juutalaiset natseihin....53
Arkipäivän rasistisia ilmauksia...................................... 54
Syrjitty romani..............................................................55
Negern.........................................................................55
Musta pariskunta..........................................................56
Taksikuskit ja rasismi................................................... 57
Brittihulluutta.................................................................57
Skandaali Baijerissa: Britti esitti Saksan kansallislaulun.. 60
Sukupuoleen viittaaminen kielletty!................................62
Perinteiset sadut vaarassa............................................ 63

4 KEVYEMPÄÄ POLIITTISTA KORREKTIUTT A......... 64
Poliittisesti korrekti pikkujoulujuhla..............................................64
Sota-ajan poliittisesti korrektit uutiset.......................................... 66
Monikulttuurinen bingo!.............................................................. 69
Maahanmuuttosanastoa median malliin......................................... 70
Kotoutumisen ABC..................................................................... 71

5 LOPUKSI............................................................................... 75
Sananvapautta ei saa loukata.........................................................75

LÄHDELUETELO ....................................................................76

Thursday, May 13, 2010

Suomi, itäeurooppalainen "kansandemokratia"

Viime aikojen tapahtumat ovat murentaneet jo valmiiksikin heikkoa uskoani Suomen kykyyn hoitaa hallintoonsa liittyviä asioita kyvykkäästi ja selviytyä jatkoon edes puolikuivin jaloin Leijonien tavoin. Esimerkkeinä haluttomuudesta olkoon muutama tapaus lähiajoilta.

Vähemmistövaltuutetun eli myöhemmin yhdenvertaisuusvaltuutetun(!) postia ryhtynee tulevaisuudessa hoitamaan entinen peruspalveluministeri ja kansanedustaja Eva Biaudet (r.). Huomattavaa asiassa on se, että häneltä puuttuu virallisissa kelpoisuusehdoissa määritelty ylempi korkeakoulututkinto, joten hän sai "erivapauden" hakea tuota virkaa. Mutta mitäpä tuosta, onhan Suomessa valtiovarainministerin virkaankin riittänyt ylioppilastutkinto, pääministeriksi päädytty sattumalta,  nykyinen AKT-pomo on ajokortiton jne.

Pointtini ei ole nyt niinkään niuhottaa ja viilata pilkkua liikaa, vaan kiinnittää erityishuomio siihen, että eikö juuri tuollaiseen virkaan nimitettäessä tällaisten asioiden tulisi olla priimakunnossa ja ensisijaisia? Riittävän päteviä hakijoita oli nimittäin jonoksi asti. Olen kuullut muutamia esimerkkejä täysin päinvastaisestakin menettelystä eli kurssin parin puuttuminen on estänyt tietyn viran saamisen. Nämä esimerkit olivat sosiaalityön puolelta, jonne on muutenkin hankalaa saada pätevää väkeä. Tässä Biaudetin tapauksessa kävikin itse asiassa niin hassusti, että muut kolmekymmentä hakijaa joutuivat kärsimään syrjinnästä hänen saatua erivapauden hakuehtojen suhteen. Lisäksi asiaa leimaa sekin, että se haisee vahvasti etukäteen päätetyltä, asiasta (Biaudetin valinnasta) on huhuttu jo pidemmän aikaa. Eli hakuprosessi on pitänyt hoitaa pois alta "välttämättömänä pahana".

Onneksi ainakin OTM Husein Muhammed on valittanut asiasta ja toivonkin kovasti, että epäreiluun ja laittomaan valintaan tulee muutos. Kyllähän tuollainen pelleily syö uskottavuutta koko järjestelmältä. Miksi enää vaivautua pitkään ja elämänmittaiseen oppiin kouluttamaan itseään, mikäli valinnat tapahtuvat lopulta tällaisen kähminnän ja hyväveli/sisko-järjestelmien kautta. Tässä tapauksessa, taas vaihteeksi, asialla oli Halosen suosikkityttö Ritva Viljanen. Hän myönsi tuon "erivapauden" kesken viranhaun. Ei tämä tapaus ole suinkaan ainoa lajissaan, on vain harvinaisen röyhkeä sellainen jo pelkästään viran luonteen takia. Voi vaan kuvitella, että miten jatko tulee sujumaan. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa ja miksi eivät pitäisi, niin tiedossa on lisääntyvissä määrin esimerkiksi työelämän piirissä kantaväestöä kohtaan suunnattavaa kohtuutonta "positiivista syrjintää".(Tuon oksymoronin kohdalla tekee aina mieli oksentaa.)
 
Viikolla päätettiin myös nk. Tiitisen listan pitämisestä uteliaiden rahvaiden ulottumattomissa. Erinomaisen tärkeää olisi tietää se oikea syy julkisuuteen kerrottujen tekosyiden sijaan. Kyllähän se selvää on, että sieltä löytyy "kovia nimiä", joita listan sisältö nolottaa ja he haluavat pitää sen siksi piilossa. Mitä hävettää vanhoissa teoissa olisi/on, ihminen saa ja on jopa suotavaa muuttaa mielipiteitään aikojen muuttuessa ja tiedon karttuessa. Ajatellaanpa vaikka Suvi-Anne Siimeksen vaiheita, myös Björn Wahlroos käy hyvin.

Sitä paitsi koko systeemiä eli DDR:ää ei ole ollut enää pariin vuosikymmeneen olemassakaan, ellei sitten nyky-Suomea laske sen jonkin sortin perilliseksi salailukulttuurinsa tähden. Monissa maissa kun vastaavat listat on käyty jo läpi aiemmin. On toki mahdollista ja todennäköistä, että tutkijat saavat sen aiemmin käyttöönsä.

Tässä pari esimerkkiä nykyisen poliittisen eliitin todellisesta karvasta eli paikoilleen jämähtämisestä ja muutoshaluttomuudesta. Koska olet viimeksi havainnut heidän tekevän tai esittävän jotain sellaista, jolle olisi suuren enemmistön mielestä tilausta? Ja miksi media ei hoida tehtäviään eli kaiva käsiinsä Rosenholz-aineistoa, joka olisi Tiitisen listaa oleellisempi tietolähde ja selvitä vähemmistövaltuutetun koiruuksia?  Vapaassa maassa ne olisivat itsestäänselvyyksiä. Onneksi on Homma.

Vuoden päästä järjestetään helkkarin tärkeät eduskuntavaalit, joiden rehellisyyteen voidaan toivottavasti luottaa? Muutama vuosi sitten kokeiltiin sähköistä äänestämistä. Se oli testi, jonka syvemmät tarkoitusperät ovat vain arvattavissa, sen epäonnistumisesta on syytä olla helpottunut.

Onko Suomeen syntyminen sittenkään lottovoitto? Vanhat kliseet ovat romuttuneet viime vuosina vauhdilla, valitettavasti. Ettei vaan menisi loputkin viemäristä alas.

Wednesday, May 5, 2010

Monikulttuurinen Tanska, 2

Keväällä 2008 järjestettiin konferenssi, jonka aiheena oli ”Ulkomaalaisten integroituminen Kööpenhaminassa”. Järjestelyistä kantoi päävastuun kaupungin pormestarin lähipiiriin kuulunut Jacob Hougaard. Eräänä puhujana tilaisuudessa oli psykologi Nicolai Sennels. Hänen esitelmänsä aiheena oli ”Nuoret muslimit ja rikollisuus”. Sennelsillä oli pitkä kokemus nuorisotyöstä erityisesti muslimien parissa. Hän muistutti esitelmänsä aikana, että ”ei sovi unohtaa sitä faktaa, että suurin osa nuorisorikollisista on tällä hetkellä muslimeja”. Nicolai Sennelsin esitys herätti ansaittua huomiota ja se tarjosi samalla tosiasioihin perustuvia ratkaisukeinoja, jotta asioita voitaisiin hoitaa tulevaisuudessa paremmin kuin tähän asti on tehty. Hän sai rajua palautetta jo konferenssin aikana. Kaksi kuukautta myöhemmin Sennels vastaanotti kirjeen pormestarinvirastosta. Siinä kerrottiin lyhyesti, että hänen esitelmänsä oli ollut ”yhteensopimaton” Kööpenhaminan kaupungin arvojen kanssa. Tämä merkitsi hänelle samalla työpaikan menetystä.

Joidenkin voidaan katsoa jo periaatteessa valmistautuvan sisällissotaa tai muuta vakavaa kahakointia varten. Esimerkkinä yksi viikonloppu helmikuussa 2008. Silloin Kööpenhaminan kuuluisassa siirtolaiskorttelissa eli Nörrebrossa oli jälleen levottomuuksia. Muutamat mellakointiin osallistuneet pidätettiin rikkomusten takia. Alueella asuva sosiaalityöntekijä Ali Haseki vieritti syyn kahakoinnista poliisin niskoille. He kyttäävät hänen mukaansa nuorukaisten tekemisiä jatkuvasti ja siitä syystä nuoret hermostuvat ja alkavat riehumaan. Vandalismi ja autojen polttaminen viestivät sosiaalityöntekijän mukaan nuorten tyytymättömyydestä ja sille olisi tehtävä jotakin. Kyseinen kaupunginosa on todellinen muslimisiirtokunta, siellä toimii mm. joissain maissa kielletty terrorijärjestö Hizb-ut Tahrir, joka on perustettu Jordaniassa vuonna 1953. Se pyrkii taistelemaan paikallisten avulla demokratiaa vastaan. Kaupungin vuotuinen homoparaati kiertää nykyisin Nörrebron kaukaa siihen kohdistuneiden hyökkäysten takia. Homoille julisti kuolemaa mm. kööpenhaminalainen imaami Ahmed Akkari, koska se olisi ”sharia-lain ja islamin mukaista”. Nyt jopa lehtimiehet joutuvat varomaan tätä kaupunginosaa ja turvautumaan tarvittaessa virka-apuun siellä käydessään.

Muutamia vuosia sitten tanskalainen väestötieteilijä P.C Mathiessen säikytteli maanmiehiään. Hän varoitteli tanskalaisen elämänmuodon olevan eksyksissä ja jopa katoamassa. Jo vuonna 2020 olisi reilu kymmenesosa (13, 7%) tanskalaisista alkuperältään islamilaisen kulttuuripiirin alueelta. Tällä hetkellä on heitä reilut seitsemän prosenttia ja noin joka kymmenes tanskalainen on ulkomaalaistaustainen, kansalaisuuden saaneet mukaan luettuina. Tanskallakin on pitkä kokemus siirtolaisista, 1600- luvun hollantilaisista 1970- luvun chileläisiin ja kaikkea muuta tapahtui tuon ajan jakson välissäkin. Nykytilanne on kuitenkin erilainen, nimittäin nyt tulijat kokevatkin isäntäyhteiskunnan arvot itselleen uhkaksi eivätkä halua välttämättä edes yrittää niihin sulautumista eli ”oppia maassa maan tavoille”. Nörrebrossa tulevaisuuteen näkee aitiopaikalta jo nyt eli autojen poltot ja virkavaltaan kohdistuvat hyökkäykset ovat yhä tavallisempia. Nörrebron he ovat julistaneet ”omaksi” alueekseen, jonne valtion väkivaltakoneistolla ei enää ole asiaa. (Ulfkotte 2008: 161)

Siirtolaislevottomuuksia esiintyi muissakin kaupungeissa vuoden 2008 alussa. Århusissa pidätettiin pilapiirtäjä Kurt Westergaardin murhaamista suunnitelleita henkilöitä. Kööpenhaminan Nörrebrossa poliisi pidätti muutaman tunnin aikana lukuisia henkilöitä. He olivat sytyttäneet autoja, liikkeitä ja jättekatoksia tuleen. Århusissa nuoriso heitteli busseja kivillä. Useammissakin kaupungeissa pakokunta joutui hyökkäysten kohteiksi. Näitä näennäisesti spontaaneja levottomuuksia tapahtuu ympäri Eurooppaa. Niissä toistuu aina sama kaava eli asukkaat kertovat osoittavansa tuollaisella käytöksellä mahtinsa ja omistusoikeutensa ”omiin” alueisiinsa. Tällaisilla alueilla väestöltä puuttuu kunnioitus viranomaisia ja lakeja kohtaan. Jatkuvat tuhotyöt ja väkivalta ajavat ”vääräuskoiset” yhä ahtaammalle.

Tanskalaiset turvallisuusviranomaiset myönsivät maaliskuussa 2008 pitäneensä jo jonkin aikaa yhteyksiä yllä myös ääriryhmien suuntaan. Muutamissa yksittäistapauksissa olivat viranomaiset tehneet suoraa yhteistyötä ekstremistien kanssa. Se ei ollut sinänsä mikään suuri salaisuus Tanskassa. Tämä ”avoin” toiminta nähtiin turvallisuuspalvelu PETin kannalta parhaaksi keinoksi torjua kasvanut terroriuhka, joka oli lisääntynyt voimakkaasti Muhammed- pilakuvaskandaalin jälkeen koko läntisessä maailmassa. Alkuperäinen teksti kuuluu näin: ”Scharf said that the increased terrorist activities had contributed to PET having to conduct dialogue meetings with controversial people from ethnic minorities who were able to connect with ethnic extremists”. Poliittisen korrektisti ilmaistu ”controversial people from ethnic minorities” tarkoittaa luonnollisesti suomeksi sanottuna ääriaineksia.

Islamin uskoon kääntyneiden tai niin kuin he itse sanovat, siihen ”palanneiden” kanta-asukkaiden lukumäärä on kasvanut Tanskassakin muun Euroopan malliin. Kööpenhaminan yliopisto julkaisi tästä aiheesta tehdyn kyselytutkimuksen joulukuussa 2007. Tulos oli todella mielenkiintoista luettavaa, koska useimmat ”uudet” muslimit näyttivät omaksuneen tutkimuksen mukaan hyvinkin vanhoillisia ja radikaaleja islamin oppeja ja he suuntautuivat selkeästi poliittisen kentän vasempaan laitaan. Heitä ei voi siis pitää minään islamin uudistajina tai demokratian puolustajina. Tällä hetkellä islamiin kääntyy vuosittain noin 4000 tanskalaista.

Tanskalaiskirkkoja joudutaan jopa sulkemaan kävijöiden loppuessa ja ihmisten maallistuessa. Tämän lisäksi muslimeille omistettujen hautausmaiden kysyntä ja tarve on lisääntynyt viime vuosina tuhansien kääntymisten ansiosta. Bröndbyssä eli Kööpenhaminan lähistöllä on ollut jo jonkin aikaa muslimien oma hautausmaa. Seuraava muslimeille pyhitetty hautausmaa rakennettiin Herningiin (Juutinmaa) keväällä 2008. Sinne tultaisiin nimittäin hautaamaan tulevaisuudessa useita Juutinmaan muslimeja. Luodaanpa silmäys muualle ja katsotaan, että mitä vastaava on aiheuttanut toisaalla, käytetään esimerkkinä Sveitsin Baselia. Kaupungin lähistöllä sijaitsevan Liesenthalin muslimiyhteisö oli ehdottanut mielenkiintoista ”vaihtokauppaa” suvaitsevaisuuden edistämiseksi: He luopuisivat heille tarjotusta maatilkusta ja ottaisivat tilalle alueen vanhan hautausmaan, joka olisi puhdistettu ”vääräuskoisten” haudoista! Muslimeilla on vankka sääntö, heitä ei voi haudata sellaiseen maahan, joissa on edes hitusen verran vääräuskoisten jäänteitä. Jos tähän maanvaihto-operaatioon on jouduttu turvautumaan, niin se on tehty salaisesti, jotta vältyttäisiin kristittyjen loukkaamiselta. Näin toimittiin Sveitsin Luzernissa vuonna 2008, jolloin maa-aines myllättiin kokonaan ympäri. Tämä järkytti suuresti poliitikkoja ja kuolleiden omaisia mutta sekin vain sen takia, että tapaus pääsi vuotamaan jotain kautta julkisuuteen, vaikka niin ei ollut tarkoitus käydä. Joskus käännynnäismuslimit joutuvat hankaluuksiin, koska uuden uskonnon tavoille opetteleminen ei käy aina välttämättä ihan kädenkäänteessä ja ristiriitoja ilmenee.

Kunniamurhia varten ei ole säädelty maan lainsäädäntöön erillisiä lakeja( vrt. Norja), vaan ne käsitellään aivan samalla tavalla kuin muutkin rikokset ja rangaistukset jaetaan sen mukaan. Yksi tunnetuimmista kunniamurhista tapahtui Tanskassa vuonna 2005 Slagelsen kaupungissa, jolloin 18- vuotias Ghazala Khan murhattiin. Kaikkian yhdeksän lähisukulaisen todettiin olleen hänen murhansa takana. Hänen virheensä oli se, että hän oli uskaltautunut naimisiin paikallisen pojan kanssa ilman isän hyväksyntää ja häpäissyt täten ”perheen kunnian”. Tässä tapauksessa paikallinen vetoomustuomioistuin antoi selvän signaalin tulevaisuutta ajatellen, koska se päätti rankaista kaikkia osallisia eikä tyytyä tuomitsemaan ampujaa murhasta ja muita kahdeksaa henkilöä avunannosta murhaan. Ghazalan isä Ghulam Abbas tuomittiin elinkautiseen, tytön veli ja setä saivan 16 vuoden tuomion ja muiden tuomiot vaihtelivat 8 ja 14 vuoden välillä. Kun nämä tuomiot on aikanaan suoritettu, palautetaan koko joukko takaisin kotimaahansa.

Tanskan poliisi joutuu tekemisiin perheiden kunniakäsitykseen liittyvien rikosten kanssa toistuvasti. On kuitenkin muistettava, että kaikki tapaukset eivät päädy viranomaisten tietoon ja siksi todelliset luvut ovat vain arvailtavissa. Ghazala Khanin tapauksen jälkeen poliisi keräsi tilastoja näistä tapauksista ja on löytänyt sittemmin reilusti toistasataa rikosta, joiden on epäilty liittyvän kunniakäsitykseen. Niinpä monet itsemurhat, itsemurhayritykset ja parvekkeelta putoamiset ovat saaneet uusia selityksiä. Monet maahanmuuttajatyössä mukana olevat eivät uskalla tästä aiheesta nostaa isoa meteliä, koska he saavat usein kuulla ”asiakkailtaan” uhkailuja.

Muiden länsieurooppalaisten maiden tavoin ovat Tanskassakin mielisairaudet tyypillinen maahanmuuttajaväestöä koetteleva ongelma. Tanskalainen terveysvirasto Center for Folkesundhed i Region Midtjylland julkaisi kesällä 2008 sellaisen tutkimuksen, jonka tulokset koettelevat poliittisen korrektiuden rajoja. Tämän mukaan jopa joka kolmas maahanmuuttaja kärsii (hoidettavissa olevasta) mielisairaudesta. On myös huomionarvoista, että diabetekseen sairastumisen riski on somaleilla, libanonilaisilla, pakistanilaisilla ja Balkanilta saapuneilla jopa kahdeksankertainen kantaväestöön verrattuna. Myös selkäsairaukset ovat yleisiä maahanmuuttajien keskuudessa.

Eipä pidä unohtaa, että musliminaiset saattavat joutua kärsimään D-vitamiinin puutostilasta ankarassa ja pimeässä pohjoisessa ilmastossa, koska auringonsaanti on joskus uhattuna. Tämä vaikuttaa elimistössä monella tavalla, koska sen puute aiheuttaa mm. ongelmia aineenvaihdunnassa, verenpaineen ja luuston muodostumisessa. Ihmiset, jotka saavat paljon auringonvaloa, kokevat verenpainetta laskevan efektin, jota voi verrata verenpainelääkkeiden vaikutuksiin. Ongelmia aiheuttaa se, että musliminaisten täyskaapu estää tehokkaasti auringonsaannin, koska se on hyvin tiheää kangasta, josta valo ei juuri pääse läpi. Tämä asia on lääkärien tiedossa ja he ovat kehottaneet heitä tiedostamaan sen ja ottamaan asian vakavasti. Eräässä kansainvälisessä lääkärikokouksessa otettiin esiin musliminaisten tilanne Ison-Britannian Bradfordissa, jossa muslimien osuus kaupungin väestöstä on erittäin suuri. Britannian kansallinen National Health Service ohjeistaa heitä virallisesti ottamaan vahvistettuja D- vitamiinitabletteja. Ruotsissa on havaittu D- vitamiinin puutteen aiheuttavan sanomalehti The Localin (15.7.2008) mukaan somalialaisten maahanmuuttajien ja heidän lastensa keskuudessa jopa autismia. Sairastumiset johtuvat havaintojen mukaan siitä, että lapsetkin pukeutuvat niin, että he eivät saa tarpeeksi auringonvaloa. Tanskassakin on havaittu autismitapausten lisääntyneen.

Tanska on jo kokenut paljon islamin leviämisen seurauksia mutta lisäoppia on tarjolla koko ajan. Afrikkalainen Sudan, jonka perustuslaki pohjaa paljolti islamin vanhoihin oppeihin, asetti tanskalaiset matkustuskieltoon vuoden 2008 alussa. Eikä siinä kaikki, kaikkien tuotteiden ostokielto määrättiin voimaan välittömästi. Syynä näihin päätöksiin oli se, että eräät tanskalaislehdet olivat uhmanneet muslimeja Muhammed- pilakuvaskandaalin pahimpien tyrskyjen taannuttua niin, että ne julkaisevat profeetan kuvat uudestaan. Kaikki tuotteet huomioitiin, maitotuotteista lähtien. Kuinka Tanskassa sitten reagoitiin moiseen? Kiitos langetettiin lisääntyvän kehitysavun muodossa. Sen määrää lisättiin 60 miljoonasta dollarista 100 miljoonaan dollariin. Apua tarjottiin myös useiden keräysten kautta, kärsihän Sudan Darfurin kriisin takia suurista ongelmista. Internetissä löytyy lista haulla Financial Tracking Service.

Islamilaisen kulttuuripiirin alueelta tulleet maahanmuuttajat muodostavat tällä hetkellä noin seitsemän prosentin kokoisen vähemmistön Tanskassa mutta he käyttävät peräti yli neljäkymmentä prosenttia kaikista sosiaalituista. Silloinen työministeri Claus Hjort Frederiksen sortui eurooppalaisittain harvinaiseen avoimuuteen ja sanoi, että ”tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat raskas taakka hyvinvointivaltiollemme”.117 Tanska tarvitsisi hänen mukaansa pian uuden maahanmuuttopoliittisen linjauksen, koska muuten se ”ajautuu konkurssiin”. Tanska onkin kaventanut sosiaalietuja ja tarjoaa nyt lähinnä välttämättömimmän avun. Ehkäpä he olivat tutustuneet Bahram Maghsoudin tutkimukseen. Siinä hän tuli todistaneeksi, että runsas sosiaaliavun jakaminen ei vähennä rikollisuutta eikä lisää turvallisuudentunnetta.

Sosiologit, media ja poliitikot olivat rummuttaneet maahanmuuttajien ja sitä kautta monikulttuurin mukanaan tuomaa rikkautta äänekkäästi vuosikausien ajan. Nyt heidän on ollut kuitenkin pakko tunnustaa, että sen takia esimerkiksi osa Kööpenhaminasta on muuttunut jengirikollisuuden myötä kurjempaan suuntaan. Tanska saa nyt kokea, että mitkä ovat seuraukset ei-niin-onnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Siivoustöistä vastaavat joka tapauksessa tanskalaiset veronmaksajat.

Monikulttuurinen Tanska, 1


Grönlanti on maailman suurin saari, se kuuluu Tanskalle mutta sillä on autonominen asema sen alaisuudessa. Kalaalliitit ovat saarten alkuperäisasukkaita, ne ovat yksi inuiittien eli eskimoiden alaryhmä. Valtaosin grönlantilaiset tunnustavat kristillis- protestanttista uskoa. Elämä on saarelaisille kovaa Grönlannin karujen olosuhteiden vuoksi, on vaikeaa löytää töitä ja siksi monet ovatkin pakanneet kassinsa ja muuttaneet emämaan puolelle Tanskaan. Gellerupissa, eräässä Århusin kaupungin lähiössä, on tilanne paikoin jopa kriisiytynyt, siellä nimittäin alkuperäisasukkaat ovat joutuneet linnoittautumaan koteihinsa pelon takia, koska monet näkevät heidät ja kohtelevat heitä toisen luokan kansalaisina, joilla ei ole mitään oikeuksia. Gellerupissa kalaalliitit eivät enää uskalla astua kotioveltaan ilman jonkin sortin turvatoimia. Esimerkiksi yhteiset juhlat ja jalkapalloilu jäävät sen takia väliin. Asenteita on yritetty korjailla erään nettisivuston avulla, jonne on koottu tietopakettia siitä, että saaren asukkaat ovat tanskalaisia siinä missä muutkin. Tilanne ei kuitenkaan osoittanut paranemisen merkkejä, vaan kärjistyi kuukausi toisensa jälkeen. Kun kalaalliittien perinteinen juhla pystyttiin vielä kesällä 2007 järjestämään, niin vuotta myöhemmin se ei enää ollut mahdollista lisääntyneiden väkivaltaisuuksien takia. Århusin kaupunginhallinto on päätynyt pakkoraossa erikoiseen ratkaisuun. Se nimittäin antaa poismuuttaville asukkaille muuttoavustusta ja auttaa sellaisen uuden asuinalueen etsimisessä, jossa asuu mahdollisimman vähän islaminuskoisia. Näin he välttynevät ainakin pahimmalta rasismilta Tanskassa. Johanne Christiansen on yksi onnellinen valtiollisen tuen vastaanottaja. Hän sanoo, että ”en olisi kestänyt olla enää hetkeäkään heidän jatkuvana maalitaulunaan”. Heillä ei ollut minkäännäköistä kunnioitusta meitä kohtaan. He uhkailivat meitä usein ja väittivät samalla olevansa Tanskan omistajia”.  


Tanskassa on sattunut tapauksia, joissa on hyökätty kirkossa käyvien ihmisten päälle. Tämä on saanut yhä useammat varomaaan ja jopa perumaan osallistumisensa kirkonmenoihin. On myös raportoitu autojen vahingoittamisista jumalanpalvelusten aikana. Monikulttuurisessa Århusissa on eräs kirkko pakotettu maksamaan ”suojelurahaa”, jotta moiselta vältyttäisiin jatkossa. Reilun 300000 asukkaan Århus on maan toiseksi suurin kaupunki. Jo aiemmin esillä olleessa Gellerupin kaupunginosassa ovat monikulttuurin mukanaan tuomat ongelmat yhä näkyvämmin esillä. Siellä terrorisoidaan muita vähemmistöjä, kuten jo mainittuja grönlantilaisia mutta myös kristityt ovat välillä ahtaalla. Meni pitkään ennen kuin kirkko reagoi tilanteeseen: se pestasi pari ”vartijaa” turvaamaan kirkkorauhaa. Tämä tepsi heti, nyt kirkon läheisyydessä voi oleskella ilman pelkoa, kirkossa käynti on turvallista eikä autoillekaan käy enää mitään jumalanpalvelusten aikana. Tätä kutsutaan kirkon puolelta ”integroitumisen menestystarinaksi”. Kirkon turvamiehet ovat kotoisin Palestiinan alueelta. Heillä on omien sanojensa mukaan hyvät yhteydet ”nuorisoryhmiin”. Heidän hommanaan on nyt toimia suojelutehtävissä.

Tanskassakin muslimit ilmaisevat tavoitteensa sinänsä selkeästi. Joulun alla vuonna 2006 imaami Abu Laban antoi tanskalaislehdille haastattelun. Mies, jota ilman koko pilakuvaskandaalia ei olisi syntyneet ollenkaan, nimitti EkstraBladet- lehdessä joulujuhlaa ”perverssiksi”. Abu Laban joutui aikoinaan vainotuksi Lähi-idässä poliittisten mielipiteidensä vuoksi ja Tanska myönsi hänelle turvapaikan. Hän riemuitsi, kun New Yorkin kaksoistornit sortuivat hyökkäyksen ansiosta. Mies kuoli keuhkosyöpään 1.2.2007. Abu Laban esiintyi elämänsä aikana julkisuuteen päin ”maltillisena muslimina” mutta totuus oli kuitenkin toinen. Legendaarisen Nörrebron siirtolaislähiön asukkaat muistavat hänet hyvin.

Tanskaa on pidetty EU:n sisällä hyvinkin maahanmuuttomyönteisenä pilakuvaskandaalin jälkeen. Muiden kulttuurien kunnioittamisen eteen nähdään huomattavan paljon vaivaa. Tämä näkyi esimerkiksi sillä tavalla, että Koraani oli myydyimpien tietokirjojen joukossa vuonna 2007. Tätä kehitystä vastaan taistelee uusi puolue SIAD l. Stop Islamiseringen af Danmark, joka haluaa oman ilmoituksensa mukaan jarruttaa Tanskan islamisoitumiskehitystä ja perinteisistä arvoista luopumista toisuskoisten miellyttämiseksi.

Islamiin kääntyneiden määrä on kasvanut Tanskassa viime vuosina. Niinpä moskeijahankkeet ovat tulleet ajankohtaisiksi monissa kaupungeissa ja sen lisäksi imaamien vaikutusvaltaa halutaan lisätä tanskalaisissa päiväkodeissa ja kouluissa. Maaliskuussa 2007 Kööpenhaminan kotouttamisesta vastaavat viranomaiset vaativat islamille näkyvämpää roolia kouluissa ja työpaikoilla ja sen julistamista kiinteäksi osaksi nykytanskalaista elämänmenoa. Vaatimuslistalta löytyivät mm. vapaapäivät islamilaisten juhlien ajaksi, tytöille oikeus huivinkäyttöön kouluissa, erilliset pesutilat, rukoushetkien sallimiset työpäivien lomassa ja runsaampi halal- tuotteiden tarjonta. Vain näillä ehdoilla integraatio tulisi onnistumaan tulevaisuudessa.

Vetoomukset eivät kaikuneet kuuroille korville: Tanskassakin on Suomen malliin kansanopistoja ja niissä opintotarjontaa moneen lähtöön, kuten ruuanlaittoa, kudontaa, taidetta, kieltä ja kulttuureja. Yhä useammin kursseille pitää houkutella lisää hakijoita paikkojen täyttämiseksi. Tanskalainen Krogerupin kansanopisto kärsi tästä kadosta muiden joukossa kunnes ratkaisu keksittiin: opisto ryhtyi tarjoamaan islamin uskontoon ja Koraaniin liittyviä kursseja. Syksyn 2007 kurssit täyttyivät äkkiä ja tämän innoittamina useat muut opistot seurasivat Krogerupin mallia. Lähes 100 muutakin opistoa ryhtyi järjestämään vastaavaa opetusta, jonka avulla tanskalaiset voivat ehkä nähdä, että mitä tulevaisuus tuo heille tullessaan. Tanskalaisten muslimikäännynnäisten oli täytynyt tuohon asti hakea oppinsa ulkomailta. Nyt ei enää tarvitse lähteä Tanskasta oikean opin hakuun. Yhteistyössä muslimien arvostaman, kairolaisen Al-Azhar- yliopiston kanssa toimii maassa nyt ensimmäinen islamilainen yliopisto, jossa opetetaan mm. islamilaista sharia- lakia, taloutta ja politiikkaa.

Ehkäpä pilakuvakiistan aikaiset kokemukset olivat opettaneet tanskalaiset ylivarovaisiksi islamkritiikin suhteen. Sillä kritiikin sijaan mentiin tällä kertaa toiseen ääripäähään, musliminaisten hunnusta tuli kulttiesine. Viesti otettiin vastaan iloiten, valittiinpa Tanskassa jopa ”Miss Huntu”. Tämän arvonimen sai18- vuotias Huda Falah vuonna 2008. Muotiasiantuntija Uffe Burchardt oli haltioissaan. Tällaisia huntuja ja muita pääliinoja pitäviä naisia hän kutsui ”itsevarmoiksi ja tyylitietoisiksi”. Näin se kulttuuri pikkuhiljaa muuttuu. Nyt olisi kuitenkin hyvä tietää, että naiset saavat olla edelleen varpaillaan entiseen malliin, vaikka heittäytyisivätkin uuden muodin pauloihin. Britanniassa nimittäin eräs paikallisten brittien muodostama nuorisojoukko oli pukeutunut ”Miss Burka”- teeman mukaisesti ja saanut sen takia kanssauskovaisten vihat niskoilleen. Eli kun ei-muslimi pukeutuu musliminaisten tavoin, on se ”loukkaus” heitä kohtaan. Näistä kiemuroista ei taida Uffe Burchardt eikä kovin moni muukaan olla selvillä.

Monien länsimaiden malliin Tanskassakin asuu paljon musliminaisia, jotka ovat sinänsä tyytyväisiä elämäänsä ja haikailevat vapauden perään. Vaimoja ja tyttäriä pidetään kuitenkin liian usein vangin asemassa omassa kodissaan. Miehestään eroon haluavat naiset tarvitsisivat rahaa pärjätäkseen. Usein se on hankalaa, koska myötäjäisrahat tai jokin muu sharia-oikeuden määrittelemä summa on maksettava takaisin. Tämä sääntö estää tälläkin hetkellä monien naisten eroamisen miehestään pelkästään Tanskassa, muusta maailmasta puhumattakaan. Eräässä tapauksessa imaami vaati reilun 40000 tuhannen euron arvoista rahasummaa, kun 20- vuotias musliminainen halusi ottaa eron miehestään. Tämä tapahtui Slagelsen kaupungissa. Samainen imaami oli vihkinyt parin islamilaisen oikeuden sääntöjen mukaisesti. Uusien neuvottelujen jälkeen hän pudotti korvauksen 38000 euroon. Tällä summalla hän suostuisi liiton mitätöimiseen. Naiselta ei kuitenkaan löytynyt lähellekään koko rahaa ”tiskiin heitettäväksi”. Mutta että naisen pitäisi pulittaa hankintahinta takaisin aviomiehelleen? Mitä hyötyä tällaisten arvojen tuomisesta on sivistyneelle, länsimaiselle yhteiskunnalle?

Tanskan vaaleissa oli takavuosina ehdolla naisehdokas, joka suhtautui avoimen hyväksyvästi terrori-iskuihin tanskalaisjoukkoja vastaan. Kuvitellaan tilanne, jossa joku Arkadianmäellä istuvista kansanedustajistamme riemuitsisi julkisesti suomalaissotilaiden kaatumisesta afgaanien luoteihin? Luultavasti aiheuttaisi meteliä ja siitä kuulisi joka paikassa? Tanskassa tapahtui siis niin, että vihreiden ehdokkaana ollutnaisehdokas ilmaisi avoimesti tukensa terrori-iskuille tanskalaisjoukkoja vastaan Irakissa. Vihreiden Asmaa Abdol-Hamid oli julistanut vastarintaa ensin sosialistisessa Socialistisk Arbejderavis- lehdessä. Hän oli Berlingske Tidende- lehden haastattelussa vuonna 2007. Siinä hän toisti olevansa edelleen samalla kannalla, Abdol-Hamidin mielestä väkivalta on hyväksyttävissä. Tämän kyseisen maahanmuuttajanaisen tarinaa on pidetty menestystarinana ja kuten sanahelinään kuuluu, ”kulttuurin rikastuksena”. Hän on syntynyt vuonna 1981 ja saapui maahan alaikäisenä vuonna 1986 ja myöhemmin hänestä tuli uranuurtaja ensimmäisenä muslimitaustaisena naisena, joka toimi televisiokuuluttajana. Abdol- Hamid kieltäytyy kättelemästä miehiä ja pukeutuu perinteiseen musliminaisten asuun perinteiden velvoittamalla tavalla. Hän oli ehdolla Enhedslisten- yhteislistan kautta. Tämä vastaa karkeasti sanottuna samaa kuin jos vasemmistoliitto ja vihreät olisivat yhteislistalla Suomen vaaleissa liikkeellä. Äänestäjät eivät kuitenkaan hyväksyneet ehdokkaan ajatuksia, vaan pitivät niitä liian jyrkkinä ja niinpä paikallisen parlamentin l. Folketingetin ovet eivät auenneet. Eräs vaaliliitossa ollut yhteistyökumppani oli sitä mieltä, että Abdol-Hamidin menestyksensä tiellä oli myös etninen tausta. Ehdokas oli vaalihuoneistojen sulkeuduttua sitä mieltä, että ”Tanskassa on perustavanlaatuinen ongelma, jos kevyt päätä peittävä huivi ratkaisee äänestyspäätöksen”.

Vuodesta 2007 alkaen maassa on keskusteltu laissa kielletyn moniavioisuuden sallimisesta. Tanskalainen imaami Abdul Wahid Petersen puolustaamoniavioisuutta ja katsoo sen edistävän suvaitsevaisuuttakin. Jos pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi ja jostain syystä nainen ei kykenisi saamaan lisää lapsia, olisi tilanne hankala. Lapsi menettäisi isänsä ja vaimo miehensä. Miksipä ei siis laajentaisi perhettä yhdellä tai useammalla hedelmällisessä iässä olevalla naisella, kun Koraanikin sen sallii? Monet tanskalaiset olivat järkyttyneitä tiedosta, koska se ei ole laissa tunnustettua vaan niitä on solmittu uskonnollisin perustein. Moniavioisuus on toki kielletty Tanskan lakien mukaan. Keskustelu ei sinänsä käynnistynyt ”sattumalta”, vaan se tapahtui ohjatusti. Se oli nimittäin hyvin suunniteltu ja etukäteen valmisteltu, koska tämä keskustelu alkoi samanaikaisesti monissa muissakin Euroopan maissa. Abu-Ibrahim Mohamed vaati suvaitsevaisuutta moniavioisissa liitoissa eläviä muslimeja kohtaan ja niiden virallista tunnustamista. Hän korosti, että muslimit eivät hyväksy tätä kieltoa ja kokevat sen uskonvapauttaan loukkaavaksi.

Kesäkuussa 2008 Tanskan poliisi kertoi löytäneensä todisteet lähes viidestäkymmestä Tanskassa solmitusta moniavoisesta suhteesta. ”Rangaistukseksi” poliisi kävi hieman nuhtelemassa 17 miestä.  Näin rakennettiin jälleen yksi monikulttuurinen silta tanskalaisten ja muslimien välille. Seuraukset olivat tosin jälleen hieman arvaamattomat. Poliisivoimissa työskentelevien muslimien täytyy nimittäin turvautua, ironista sinänsä, poliisivartiointiin. Yksi tapaus: Kaksi Palestiinan alueelta saapunutta muslimia halusi itselleen normaalin elämän ja he oppivat tanskalaisten tavoille aluksi hyvin. He kokivat kuitenkin olonsa koko ajan epämiellyttäväksi, koska maanmiehet pitivät heitä ”pettureina”. Miehet eivät joutuneet pelkästään sanallisten uhkausten kohteeksi vaan heitä uhkailtiin väkivallalla konkreettisesti ja virka- autokin sytytettiin palamaan ”viimeisenä varoituksena poliisin kanssa veljeilystä”. Tämä uutinen aiheutti shokin. Nuorten muslimimiesten turvallisuus on hoidettu sen jälkeen poliisivoimin. Paikallinen ”nuoriso” kokee nämä miehet uhkakseen, koska heiltä löytyy arvokasta ”sisäpiiritietoa” heidän omaan kulttuuriinsa liittyen. Tällä tavoin heidän toiminta-aluettaan olisi ehkä helpompi kaventaa..

Vuoden 2008 alussa Tanskassa oli runsaasti siirtolaislevottomuuksia, erityisesti Kööpenhaminan Nörrebron kaupunginosassa sattui ja tapahtui. Nuoret sytyttivät kouluja, asuntoja, autoja ja jätekatoksia tuleen ja hyökkäilivät poliiseja ja palomiehiä kohti. Tämän episodin jälkeen etsittiin viranomaisten puolelta syitä ja syyllisiä. Mitään erityisiä motiiveja mellakoinnille ei löytynyt. Kun tiedotusvälineet kysyivät heiltä, että miten jatkossa pitäisi toimia, niin he vastasivat mm. että poliisin olisi parempi olla puuttumatta heidän harjoittamiinsa bisneksiin kuten huumekauppaan ja laittomien aseiden kaupusteluun. ”Heidän” kortteleissaan ei saisi enää harjoittaa valvontaa enää ollenkaan. Poliisi reagoi tähän välittömästi ja vähensi etukäteisvalvontaa tietyillä alueilla Kööpenhaminassa. Tästä päätöksestä uutisoi myös paikallinen televisiokanava, joka kertoikatselijoilleen ”poliisin muuttavan taktiikkaa”. Sen lisäksi poliisi harvensi alueella partioimistaan maahanmuuttajaväestön provosoimista välttääkseen. Paikallisten turvallisuudesta kantavat tulevaisuudessa vastuun tietyt keskuspoliisiasemat. Sinne syntyi siis uudet säännöt ja jälleen tuli uusi erävoitto ”nuorisolle”.